Kaksikielistä perhearkea, matkailua, luontoretkiä, urheilua, sisustusta, puuseppäilyä, tukkakriisejä ja paljon valokuvia!

lauantai 11. helmikuuta 2017

Säätämistä, piiskaniskuja, äärimmäisyyksiä ja ääretöntä hiljaisuutta Ruotsin Lapissa

Helmikuu lähenee puoliväliään ja eletään talviurheilun parasta aikaa. Tuntuu aika hullulta, että tänä talvena en ole edes kokeillut laskuvarusteita päälleni. Olen tietoisesti vältellyt ajattelemasta koko aihetta. Kuten viime postauksessani totesinkin, kaikkeen ei vaan ehdi mukaan ja tänä talvena on ollut parempi jättää laskuhaaveet sikseen. Toivottavasti ensi laskukaudella tilanne on kuitenkin toinen. Rakastan tuntureita ja lumisia rinteitä ja toppavaatteissa kinoksissa kulkemista.





Kerta toisensa jälkeen olen palannut viime huhtikuisiin kuviin Ruotsin Lapista. Siitä huolimatta en ole edes murto-osaa noista kuvista täällä jakanut. Hetki ei ole tuntunut olevan oikea. En ole oikein tiennyt mitä reissusta kirjoittaisin, sillä tarkoitukseni oli jakaa juttua laskublogin puolella. Nyt kun koko laskuhomma on tauolla, tuntuu hieman pöljältä kirjoittaa sinne mitään. Sen lisäksi mitä enemmän koko retkeä mietin, sitä ristiriitaisempi fiilikseni on sen suhteen mikä tuossa paikassa oli mahtavaa ja mikä ei. Loppujen lopuksi, reissuseurani ohella ihan parasta koko retkessä taisi olla se hetki kun saimme kohdata äärettömän hiljaisuuden.



Olimme liikkeellä kolmestaan, Inka, Kea ja minä. Istuimme keskellä Hemavanin takamaastoa (Kobåset) ja tunsin kuin olisin ollut tyhjiössä. Ei ketään missään, vai me kolme, tunturit ja upottava lumi. Ihmiselle joka elää keskellä pääkaupunkiseudun hälinää ja pikkulapsiperheen hektistä arkea, tuo hetki oli sanoinkuvailemattoman rauhoittava. Olisin voinut istua siinä tyhjiössä pimeän tuloon asti. Todellisuudessa tuo rinteiden ulkopuolella keskellä ei mitään oleskelu jo itsessään oli minulle (jonka offpiste-laskukokemus on lähestulkoon nolla), tarpeeksi äärimmäistä. Päivänvalossa ja tuulessa laskiessakaan ei välillä osannut hahmottaa oliko suunta vasemmalle vai oikealle tai eteen- vai taaksepäin! Pimeässä tilanne olisi ollut jo katastrofi.








Edellisenä päivänä olimme kivunneet Jungfruvårtanin huipulle asti oppaamme Antonin seurassa, joten pientä kosketusta olimme onneksi ehtineet jo saamaan paikkaan sekä sieltä poistumiseen. Tuo edeltävän päivän ensimmäinen offarilaskukokemukseni oli kuitenkin ollut samaan aikaan sekä mahtava että aivan hirveä. Olimme päätyneet säätämään lumilautani siteitä uuteen uskoon keskellä rinnettä, sillä seurauksella että laskemisestani ei tullut enää yhtään mitään. Eikä ihmekään, sillä koko lauta oli lopulta ollut väärin päin allani. Siihen kun lisäsi maaston, jossa oikeasti tuntui kuin olisi laskenut taaksepäin, oli etenemiseni kuin taistelua elämästä. Kaaduttua oli noustava ylös niin nopeasti kuin mahdollista jottei vajoaisi lumeen kuin juoksuhiekkaan konsanaan. Päästyäni vihdoin hiihtoladun kovalle alustalle, jalkani olivat kuin spagettia, enkä pysynyt edes hitaassa luisussa pystyssä. Kaaduin selälleni ja sain mukavan piiskaniskuvamman niskaani.


Onneksi Kea pelasti tilanteen ja fiksasi siteet kohdilleen. Sen jälkeen laskeminen oli taas siedettävää, vaikka kieltämättä lihakset olivat koko loppumatkan hieman hellinä. Seuraavana päivänä ainoana uutena ongelmanani oli hetkittäin paistava aurinko. Voisi ajatella, että aurinkoinen tunturimaisema olisi mitä mahtavin asia, mutta taittovikaiset silmäni olivat toista mieltä. Täysin valkoinen ja kirkas maisema sai silmäni vuotamaan niin pahasti, että jos repustani ei olisi löytynyt vaihdettavaa tummennettua suojaa laskulaseihini, ei hommasta olisi tullut yhtään mitään. Sitten kun aurinko taas vuorostaan meni pilveen, oli ylösnousu yksin kilometrien mittaiselta tuntuvassa ankkurihississä (möykkyisessä maastossa) yhtä helppoa kuin nuorallakävely sokkona. Siitä kuitenkin selvittyäni oli palkintona tuo totaalinen rauha ja jos vain aika olisi sen suonut, olisin varmasti noussut sinne asti vielä uudelleen.


Hemavan oli kaikesta säätämisestä huolimatta ihana paikka ja ehdottomasti haluan vielä lähteä tutustumaan paremmin sikäläisiin maastoihin. Mitään turhia mukavuuksia, kuten istuttavaa hissiä ei hiihtokeskuksesta löytynyt, mutta sen sijaan ylös takamaastoille voisi nousta myös helikopterilla. Heliski onkin vielä minun osaltani tulevaisuuden haaveena, mutta tuolla kerralla riitti myös oikein hyvin pieni haikkaus korkeimman hissin päätteeltä ylös huipulle. Tuntui, että sen vapaalaskun alas oli oikeasti ansainnut kun oli itse omin jaloin kivunnut ylämäkeen lumilauta kainalossa.


Jos vertaan paikkaa Suomen Lapin kohteisiin, tulee ensimmäisenä mieleeni Pyhä. Ei mitään turhaa, mutta kaikki tarvittava ja aito tunnelma. Maisemat sen sijaan ovat astetta skandimmat kuin Pyhällä ja varmasti puhuvat puolestaan. Esimerkiksi ylhäältä Björk-ravintolan ikkunoista oli aika upeaa tuijotella Norjassa siintäviä huippuja... Edes se pitkä automatka ei epäilyttäisi yhtään (ainakaan nyt kun osaan jo hieman paremmin ajaakin), vaikka toki lentokoneella pääsisi perille huomattavasti sutjakkaammin.





(Reissun mahdollisti Visit Sweden, Hemavan-Tärnaby ja Volvo, minun laskuvaatteet Salomon)
(Kuvat minusta nappasi Kea)


Seuraa Blogia:    Bloglovin'   Facebook    Blogipolku   Blogit.fi
SHARE:

4 kommenttia

  1. Voi miten ihanat maisemat... Me mietitään pääsiäisreissua jonnekin lumiseen, ei niin kauas. Lasketella meistä ei kukaan osaa, mutta hiihto- ja pulkkamaastot (ja lumi) olisi toiveissa! On pyöritelty akselia Salla-Saariselkä-Levi-Pallas. Pitäisköhän kurkata Ruotsin puoli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei ehdottomasti!! Tuolla menee aivan upeat hiihtoreitit! Juuri siellä Kobåsetin tyhjiössä! Näin lukee Hemavan-Tärnabyn sivulla:
      Kobåsspåret in Hemavan
      The start and finish of the track is at the top of Centrumliften. The track heads off towards Kobåset. Surrounded on three sides by vertical slopes, this has to be one of Sweden’s most beautiful Nordic skiing tracks. It is highly recommended during good weather. It is accessible by ski lift or by following the ski lift from Fjällparken. Unlit track 10 km accommodating skate and classic styles. Medium level of difficulty and has wonderful views during good weather.

      Suosittelen siis!

      Poista
  2. Että oli kiva reissu! Kiitos Eve ihanasta seurasta... :)

    VastaaPoista

© Friolandia

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig