Kaksikielistä perhearkea, matkailua, luontoretkiä, urheilua, sisustusta, puuseppäilyä, tukkakriisejä ja paljon valokuvia!

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Älä osta mitään

En ole koskaan ollut sitä tyyppiä, joka kiintyy tavaroihin, vaatteisiin tai muuhun materiaan. Minulle on ollut välillä liiankin helppoa hankkiutua eroon kamoistani antamalla niitä eteenpäin, viemällä kierrätykseen tai heittämällä roskiin. En ole teinivuosien jälkeen myöskään viihtynyt kovin hyvin vaatekaupoissa taikka varsinkaan marketeissa, enkä myöskään kirppareilla (se haju!). Tämän vuoksi minun on ehkä keskivertoa helpompi olla ostamatta mitään. En silti voi ymmärtää ihmisten ostomaniaa, varsinkaan sellaisten fiksujen ihmisten, jotka ymmärtävät miten paljon kulutustottumuksemme rasittavat maapalloamme. Olinkin siis hieman ahdistunut lukiessani Visuaalisesti Vaativan blogista juuri järjestetystä bloggarikirppiksestä ja siellä vallinneesta kaaoksesta ja tavaran paljoudesta. Onneksi sentään juuri tuon kyseisen blogin fiksu tyyppi päätti itsekin tuon kokemuksen jälkeen muuttaa hieman kulutustottumuksiaan.


Olen välillä myös hieman pyöritellyt silmiäni lukiessani joidenkin bloggareiden ostolakoista, sillä omaa elämääni ajatellen sellainen tuntuu aivan tarpeettomalta. Enhän minä nytkään osta paljon mitään. Onko tosiaan ostamatta oleminen yleisesti ottaen niin vaikeaa? En voi kuitenkaan väittää itseäni miksikään kulutusmarttyyriksi, sillä vaikka olenkin tiedostava kuluttaja, on jatkuvassa "ostolakossa" eläminen myös pakotettua eikä vain omavalintaista. Minulla ei ole varaa tuhlata. 



Olen kyllä erittäin pätevä rahan kuluttaja. Jos minulla olisi tukku rahaa, pääsisin siitä kyllä hyvin helposti eroon. En ole hyvä säästämään, enkä saa mitään kiksejä siitä että pihistelisin rahan suhteen. Elän mieluummin nyt kuin ehkä sitten joskus. Tietenkin osittain siksi olenkin juuri nyt tällä pakotetulla nollaosotoskuurilla. Opiskeluaikojeni kuluttamiseni kun on ollut suurempaa kuin tuloni ja nyt on aika maksaa takaisin. Ulkomailla opiskelu sekä lentely ees taas ja sinne sun tänne on sekin ollut kallista puuhaa, eikä sen suhteen yhtään vähempää palloa kuormittavaa kulutusta kuin mikään muukaan. 


Nyt kun olen siirtynyt huithapelin opiskelijan roolista työssäkäyvän maksajan rooliin, on ollut hyvin helppoa huomata miten paljon turhiin asioihin rahaa kuluu. Olenkin siis rankalla kädellä vähentänyt ihan kaikesta; vaatteista, kosmetiikasta, sisustamisesta, elektroniikasta, palveluista ja jopa turhista ruokaherkutteluista. Näyttää siltä, että voisin vuoden lopulla tehdä lyhyen listauksen asioista joita tämän vuoden aikana on tullut itselleni ostettua. Sanon itselleni, sillä siitähän ei mitenkään pääse yli eikä ympäri, että lapsukainen kasvaa sellaista vauhtia, että vuoden aikana hänen romppeensa vaihtuvat kerran jos toisenkin. Onneksi kuitenkin lasten vaatteiden ja muiden juttujen kierrätys toimii erityisen helposti... Kamaa suorastaan vain tulee ovesta sisään (ja silti niitä kurahousuja ja kumisaappaita on lähdettävä kaupastakin ostamaan)! 

Jos en ihan väärin muista, tänä vuonna en ole ostanut itselleni mitään muuta kuin pipon sekä lumilaudan, jonka sain käytettynä kaverilta. No, ehkä olen dödön sekä shampoopullon ostanut, mutta muuten olen kyllä kuluttanut tänä vuonna vähemmän kuin koskaan elämässäni.
Vaikka rahatilanteemme toivottavasti tuleekin vähitellen normalisoitumaan kun perheessä on taas vaihteeksi yhden palkansaajan sijaan kaksi, toivon että kulutukseni pysyisi lähes yhtä vähäisenä kuin tähänkin asti. Tämän jälkeen osaan harkita hieman paremmin ihan kaikkea kulutustani,  reissaamisista ja kahvilakäynneistä lähtien. Olen jo useamman vuoden ollut sitä yksissä ja samoissa kengissä kulkevaa tyyppiä, jota jotkut tyylikkäät ihmiset varmasti katsovat pitkin nenänvartta, mutta sama se, itse olen paljon tyytyväisempi kuluttaessani vähemmän ja keskittämällä energiani aivan muihin, vähemmän materialistisiin asioihin. 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että paheksuisin ihmisiä jotka ostavat asioita joita ei ihan välttämättä tarvitsisikaan. Varmasti tulen itsekin ostamaan monet jutut joiden tarpeellisuus on kyseenalaistettavissa, mutta olisi ihan mahtavaa, jos edes  hieman enemmän harkitsisimme. Ei voi kuin toivoa, että yleinen kulutusvimma alkaisi mahdollisimman pian laantumaan, sillä eihän tämä kulutusjuhla mitenkään voi enää kauan jatkua, pallommehan on jo nyt niin saastunut, että kiinalaiset eivät voi kohta enää hengittää! 

Olisi niin mahtavaa keksiä joku virtuaalinen vastine ihmisten ostoholismille... joku juttu josta tulisi niin trendikästä, että varsinaisen materian ostaminen olisi jo ihan noloa hommaa! 

Silti sitä tavaraa vaan tuntuu löytyvän...


¨
Ropa, decoraciones, aparatos, utensilios... tantas cosas, cosas y cosas. Cuándo será que dejemos de necesitar tanta materia en nuestras vidas? Es tan difícil tirar una línea entre lo que es necesario e inecesario? Realmente es tan adictivo adquirir cosas? Yo por mi parte, poco a poco estoy aprendiendo a vivir sin comprar, hasta que realmente lo necesite. 
SHARE:

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Hikeä, p*skaa ja kyyneleitä... sekä kauniita maisemia

Katselin näitä kuvia ja mietin kädet poskilla että mitä tästä retkestä kertoisin. Tässä totuus:

Oliver astui hevosen paskaan kun olimme kävelleet noin 50 metriä. Hänen kengästään se levisi minun housuilleni, takilleni sekä hanskoihin. Niin ja tietenkin myös Oliverin housuille. Carlos oli jo ihan valmis palaamaan autolle, mutta minä vanhana partiolaisena pyyhin enimmät läheltä löytyneeseen lumikasaan ja sanoin että mitä se täällä metsässä haittaa! 

Ei aikaakaan kun tie muuttui mutavelliksi, tehden rattaiden työntämisestä sen verran raskasta puuhaa, että parempi olisi ollut olla raahaamatta niitä sinne metsään ollenkaan. Eihän se Oliver niissä edes istunut. Tietenkään. Löysimme mahtavia puroja ja putouksenkin, joihin taapero olisi sukeltanut alta aikayksikön jos ote olisi irronnut. Kävelimme metsätietä eteenpäin kunnes ylämäki kävi niin jyrkäksi ja mutaiseksi, että eteneminen kävi järjettömäksi puuhaksi. 

Päätimme palata takaisin ja pysähdyimme hengähtämään hienon kallioseinämän luokse. Iso kaunis hevonen kopotteli ohitsemme. Oliverin oli tarkoitus vetää päikkärit rattaissaan, mutta hänen irroittaminen ojan reunalta paluumatkalle onnistui vain itkupotkuraivareiden myötä, jotka jatkuivat autolle asti. Vastaantuleva naisihminen katsoi minua myötätuntoisella ja huvittuneella ilmeellä. Lopulta olimme kaikki kolme (plus rattaat ja auto) mudassa ja paskassa ja hiessä. Lopulta Oliver nukkui neljän tunnin päikkärit ja me pesimme pyykkiä ja kävimme suihkussa. 

Mutta tulipahan metsäiltyä ja kuntoiltua. Meikon alue on kaikesta huolimatta niin ihana että kohta uudestaan!






Fuimos al bosque. Nos llenamos de lodo y mierda de caballo. Vimos arroyos, un salto y... un caballo. Oliver no quería regresar e hizo una rabieta bestial. Se tiró al suelo a gritar. Nos hizo sudar cargandolo todo el camino al carro. Al final se rindió en el asiento de atrás y durmio una siesta de cuatro horas. Pero el bosque... muy bonito! 
SHARE:

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Voihan tukka!

Tästähän on tullut jo ihan tapa... nimittäin tukkapostauksista! Nyt on taas kerran kova tukkakriisi meneillään. 

No ei siis kuitenkaan aikuisten oikeasti, sillä enhän minä paljoa tukasta tai muista tämänkaltaisista asioista osaa ressata (muuta kuin ehkä aina 15 minuuttia ennen kun pitäisi lähteä johonkin kissanristiäisiin), sillä siinä tapauksessa olisin varmasti jo jotain tälle kamalalle ylikasvaneelle peikkopäälleni tehnyt. 

Tasan vuosi sitten kirjoittelinkin siitä, kuinka en tunnistanut itseäni juuri lyhyeksi leikatun tukan takaa. Nyt on vuosi epämääräistä lyhyttä kautta takana ja olen tullut siihen päätökseen, että pitkä sen olla pitää. Enkä minä ehkä olisi tätä lyhyttä leikannutkaan, ellei ne hiukset olisi tosiaan ottaneet ja tippuneet päästäni. Kovasti on tehnyt mieleni uusintaleikkauksien lisäksi myös värjätä hiukset edes jonkin väriseksi, pois tästä omasta maantietukasta, mutta ainakin tähän asti olen pitänyt itseni kurissa ja pysynyt kannassani siitä kuinka hiusten värjäys on aivan turhaa ja älytöntä puuhaa ainakin jos sinne päähän niitä perus myrkkyjä tököttää. 

Carlos on edelleen sitä mieltä (kuten silloin vuosi takaperinkin) että minun pitäisi värjäyttää haiveneni blondeiksi, kuten silloin ennen muinoin oli tapana, mutta sen lisäksi että vaalennusaineet tuppaavat olemaan juuri niitä pahimpia mönjiä, en tiedä jaksaisinko (ja kestäisikö pinnallisuusbudjettini) sitä kuukausittaista värjäysrumbaa. Olisihan se mukava olla vähän värikkäämpi tyyppi, mutta after all, luonnollisuus on parasta ja eniten minun tyylistäni. 

Ja hei, viikko sitten tajusin että tämänhän saa jo ponnarille ja täten kaikki nämä lyhyemmät haivenet pidempien alle piiloon! Ehkä tässä alkaakin olla jo pahin kasvatusaika ohi ja peikkotukkakriisi ihan turhaa. En silti mene takuuseen siitä etteikö yhtäkkiä iskisi hulluus ja pistäisin itselleni blondin siilitukan, mutta kun nyt näin pitkälle ollaan jo päästy, niin pitkä hippitukkahan sen olla pittää! 





¨

Problemas que no se pueden llamar problemas. El pelo. Tratando de no recortarmelo de nuevo para volver a tener una melena larga. Ya llevo par de años sin teñirme también. A veces me siento tan gris y aburrida pero trato de mantenerme natural. A ver si aguanto hasta que tenga mi melena hippie o si un día de estos aparezco con un pelo rubio y corto! 
SHARE:

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Yhteiselon helmiä

Yhteiselo vanhemman sukupolven kanssa samassa huushollissa tuottaa väkisinkin pieniä muutoksia arkikäyttäytymiseen sekä omiin tapoihin. Jos tosin tuolta vanhemmalta sukupolvelta itseltään kysyttäisiin, niin toivottomia kaaoksen keskellä eläviä huithapeleita me siltikin olemme, mutta siitä huolimatta toisten ja toisenlaisten elämäntapojen huomioiminen on iso osa nykyistä arkeamme. 



Itse en näe sitä ollenkaan huonona asiana, vaan kasvattavana ja elämää rikastuttavana. Voisin sanoa, että elettyäni aikuisiälläni sekä omien että mieheni vanhempien, hänen sisaruksiensa sekä omien sisaruksieni ja vieläpä ystävieni kanssa samassa taloudessa (eri aikoina siis), olen muokkautunut ihmisenä paljon ja koen tulevani toimeen erilaisissa sosiaalisissa kuvioissa paljon keskivertoa paremmin.


Yksi niistä hauskoista asioista tässä vanhempieni kanssa taloa jakaessa on juhlapyhien vietto. Omassa kämpässämme emme tuskin koskaan tekisi juhlapyhäsiivouksia, kattaisi pääsiäisaterioita ja valmistaisi sesonkiruokia (joulua tosin emme koskaan ole edes viettäneet keskenämme) tai koristelisi kotia pajunoksilla tai vappupalloilla. Tämänkaltainen kotipuuhastelu ei ole minua, mutta silti olen osannut nauttia tästä kodin koreaksi laittamisesta sekä torstaisista siivouspäivistä, vaikka kaikki ylimääräiset rutiinit ovatkin yleisesti ottaen inhokkilistallani. 


Tänä vuonna kuvittelin viettävämme pääsiäistä jossain hieman lumisemmissa maisemissa, mutta näin kotona ollessakin on kivaa, varsinkin kun on siistiä ja toiset jo kattaa pöytää ennen kuin itse olen ehtinyt edes miettimään mitä syötäisiin. Niistä pääsiäispupuista tai rairuohosta puhumattakaan.


¨
Resultado de la convivencia con personas de otra generación y forma de vida muy diferente a la tuya: mente más abierta, capacidad de socializar y lidiar con personas que ven las cosas de un punto de vista opuesta a la tuya... y al mismo tiempo casa más limpia, días festivos con decoraciones de la ocasión, comida preparada y mesa servida antes de que yo ni llegue a pensar qué vamos a comer hoy!
SHARE:

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

B-luokan reissukuvat, parhaita autenttisia matkamuistoja?

Inka postasi hiljattain matkablogissaan reissukuvia, joiden ei ikinä ollut tarkoitus päätyä blogiin saakka. Nuo kuvat tuottivat minussa (sekä monessa muussa lukijassa) hilpeyttä sekä innostuksen julkaista itsekin näitä b-luokan otoksia, joita reissatessa (sekä tietenkin muutenkin) kertyy muistikortille mukavat määrät.

Itseironia ja omalle naamalleen nauraminen on mitä mainiointa puuhaa, mutta eipä sitä silti tule kovin usein itsestään niitä kuola poskella-kuvia julkaistua. Minä olen yleensä se, joka häärii siellä kameran takana, eikä minusta taida viimeisiltä vuosilta niin paljoa kuvia (varsinkaan reissu-sellaisia) edes löytyä, mutta takavuosilta kun vielä matkailin perheretkien sijaan kaveriporukassa, tuli kuvia räpsittyä niin monella kameralla, että minäkin olen päässyt loistamaan sinne kameran eteen...

Tässäpä siis kasa epämääräisiä matkamuistoja takavuosilta, jotka kertovat siitä miltä minä siellä reissuillani ihan oikeasti, paljoa kaunistelematta, näytän:

1. Reissatessahan on aina niin mukavaa ettei väsymyskään koskaan paina! (Pariisi / Salou)


2. Kartanluku käy aina käden kääteessä, koskaan ei ole kiire minnekään enkä ikinä näytä yhtään turistilta... (Pariisi / Pariisi)

3. Kameralle poseeratessa hallitsen valtavan hyvin ilmeet sekä eritoten kuvaukselliset asennot. (Barcelona /Barcelona)

4. Rakastan rannalla käymistä ja olen aina silmät kirkkaina hyppimässä aallokossa! (Las Terrenas / San Pedro de Macorís)

5. Tiesittehän myös että olen uhkea povipommi bikinimalli aina valmis kuvaussessioihin niin rannalla kuin keskellä kaupunkia! Tukkani hulmuaa kauniisti tuulenvireessä, auringonsäteiden kimallellessa päivettyneellä ihollani... Huh huh. (Montgat / Montgat)


6. Odota kun otan eka yhden kuvan! Tuttu lause. Sentään kuvauskalusto on vähän vuosien varrella kehittynyt... (Barcelona / Barcelona)


7. Niin, mainitsinko jo, että koskaan ei väsytä? Huomaa muovipussipeitto. (Barcelona, Tarragona)


 8. Ilmeet hallussa, makkaraleivät poskessa! (Madrid, Sitges)



9. Näytä mulle missä sul on rusketusraidat! Moro. Eihän kukaan enää grillaa itseään auringossa? (Barcelona / Barcelona)

10. Hyppy tuntemattomaan? Aina valmiina! Vaikka tulis vähän osumia... (Tynemouth / Tynemouth)
 

11. Ready, steady, go! Ja taas on kieli poskella! (Sitges / Montserrat)


12. Niin, sanoiko joku jo GO?! Aina ajoissa. (Sitges / Sitges)


13. Toistanko jo itseäni? Tältähän minä siis aina reissuillani näytän. Joskus toki vähän poseeraankin, mutta bongatkaa tuo koira kuvan reunasta! Pitäisi ottaa siitä vähän mallia! (Durham / Durham)

14. Koskaan en ole myöskään polvillani hyvän kuvan vuoksi. Enkä varsinkaan maassa makaamassa. (Sitges / Pariisi)

15. The Band. Näitä levynkansiryhmäkuvia löytyy niin paljon että alan itsekin uskomaan the bändiin. (Barcelona / Barcelona)


16. Kyllä olen nätti. Korppikotka valmiina lentoon. Huh hei. Pusut ja moi moi! (Las Terrenas / Pariisi)



¨

Unos cuantos recuerdos de algunos viajes pasados. Fotos de clase b con la lengua en la cara u otros momentos que generan risa... para mí. Para mostrar como en realidad me veo (viajando). Siempre tirando fotos, siempre saltando, siempre fallando el momento. Siempre tarde, siempre con la pose perfecta para la foto. Bueh. Retado por mi amiga bloguera Inka
SHARE:
© Friolandia

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig