Kaksikielistä perhearkea, matkailua, luontoretkiä, urheilua, sisustusta, puuseppäilyä, tukkakriisejä ja paljon valokuvia!

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Uusi koti!

Ahh! Kuinka ihanaa herätä ensimmäistä kertaa uudessa kodissa...

Itse muutto sujui viime kerralla kivuttomammin, koska muuttajia oli enemmän, muuttopaku oli lähes rekka-auton kokoinen ja pystyin itsekin olemaan aktiivinen koko ajan. Tällä kertaa piti muutamaan otteeseen rojahtaa lattialle tyynykasan päälle huilimaan, vaikken varsinaisesti mitään tehnytkään. Tai no, pakkasinhan minä suurimman osan kamoista laatikoihin vanhassa kämpässä, mutta täällä uudessa äitini oli ehtinyt jo laittaa lakanatkin kaappiin sillä välin kun minä seilasin asuntojen välillä. 


Kuten kuvista näkyy, onhan täällä vielä hommaa, mutta tällä kertaa pystymme sentään kävelemään ja elämään täällä! Viimeksi hyvä kun mahduimme asuntoon sisään laatikkojemme kanssa! Muutenkin kaikki on niin puhdasta ja uutta että tuntuuhan tämä kivalta harppaukselta ylöspäin tässä elämän vuoristossa. 


Toki uuteen hienompaan kotiin tekisi mieli heti ostaa vaikka mitä uutta, kun eihän ne vanhat eriparihuonekalut ja matot ja muut enää millään sopisi, mutta... vähitellen. Huomenna kuitenkin Ikeaan. Hah.


Tänään sen sijaan on pakko vielä pinnistellä ja mennä puunaamaan vanha kämppä puhtaaksi.  Että sellainen pitkäperjantai tällä kertaa. :/.
SHARE:

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Häämatkana road trip halki Euroopan?

Koska viimeksi muuton lomassa teimme hääsuunnitelmia pahvilaatikoiden keskellä, on perinteistä pidetty kiinni ja tällä kertaa suunnitelmissa on ollut häämatka. Muuttolaatikot ovat saaneet vähän odotella sillä välin kun minä olen ottanut rennosti ja sohvasurffaillut Euroopan kartalla.

Koska jo itse häät olivat kuukauden kestänyt matka, ei varsinaisesta häämatkasta ollut sen jälkeen toivoakaan. Olen kuitenkin kaavaillut, että tuolla nimikkeellä ja verukkeella vielä teemme jonkun ikimuistoisen reissun. Nyt, kun suunnitelmat ovat vähän muuttuneet lähitulevaisuuden suhteen ja matkustelu on jäänyt prioriteettilistalla lastenvaunujen ja lapsivakuutusten alle, ajankohta kyseiselle matkalle on tietenkin auki.

Alunperin haaveissani oli häämatka Malediiveille, mutta nyt kun olen hieman sivistyneempi kyseisen valtion epäsivistyneisyydestä ihmisoikeuksien suhteen, matkustusintoni koki yhtäkkisen romahduksen. En väitä että miettisin aina kohdemaiden lakeja ja ihmisoikeuskysymyksiä (matkustanhan Dominikaaniseenkin vaikka vihaan maan epäoikeudenmukaista täyskorruptoitunutta poliittista tilannetta ja Kaliforniaan vaikka vastustan kuolemantuomiota), mutta silti tällä kertaa tuo kivitys-asia sai vereni kuohumaan siinä määrin, että oma bungalow veden päällä ei enää houkutellutkaan niin paljoa.

Koska jonkinnäköinen suunnitelma matkasta on kuitenkin oltava vireillä, sain päähäni että sen voisikin toteuttaa hieman lähempänä, omalla autolla reissaillen. Täytyy tosin edelleenkin ottaa huomioon, että pienen lapsen kanssa matkustamisesta minulla ei ole mitään kokemusta ja se taitaakin olla aika yksilöllistä, mutta toki ennen pitkäaikaisen road tripin suorittamista tulisi tietää minkä verran 1-2 vuotias pikkuihminen kestää turvaistuimessa hengailua. No, nyt kuitenkin saan suunnitella, kun todellista aikataulua tai budjettia ei ole olemassa.

Kyseinen reissu tulisi siis olemaan kaikkea muuta kuin rantahiekalla loikoilua, sillä haaveenani olisi halkoa Eurooppaa, päämääränä Côte d'Azur. Tosin Ranskan Rivieralta matka jatkuisi vielä Kataloniaan, tutuksi käyneille Barcelonan seuduille ystävien luo. Kokonaisuudessaan reitti olisi kutakuinkin tällainen: 


Suunnitelmissamme on ennenkin ollut laivamatka Helsingistä Rostockiin, joten tämä reissu alkaisikin hieman rennommin, eli päivän mittaisella laivakyydillä sinne varsinaiselle Euroopan mantereelle (C:tä aina huvittaa kun me pohjoismaalaiset "mennään Eurooppaan"). Rostockia olisi mukava hieman nähdä, ennen kuin matka jatkuisi tuntemattomalla aikataululla Saksan halki Tsekkeihin. Saksassa minulla ei ole Berliinin lisäksi mitään välttämättömiä kohteita ja kieltämättä Praha kiinnostaakin eniten näistä alkumatkan pysäkeistä. 


Tietenkin alkusuunnitelmissa kohteita voi olla mahdollisimman paljon, joten Prahasta matka jatkuisi takaisin Saksaan, sieltä esimerkiksi Itävallan Innsbruckiin ja Lichtensteinin kautta Sveitsiin. Sveitsistä matka jatkuisi taas mahdollisimman hidasta vauhtia alas Italian rannikolle Genovaan. Tuolla välillä yksi suosikkikohteistani on Como-järvi, jonka maisemissa olisi myöskin ollut tarkoitus jo käydä, mutta kolmen päivän etapin Milanossa muututtua yhteen sai myös Como-retki jäädä hamaan tulevaisuuteen...


Genovasta nokka kääntyisikin sitten kohti länttä ja varsinaista Riviera-osuutta. Tälle osuudelle varaisin mahdollisimman paljon aikaa, sillä tunnetuimpien Sanremon ja Ranskan puolella Nizzan ja Cannesin lisäksi haluaisin pysähtyä mahdollisimman monessa pikku paikassa. Kaikki tietenkin riippuisi siitä miten moneen yöpymiseen olisi varaa, koska mikään extreme-reissailu autoyöpymisineen ei tosiaan olisi kyseessä. Kuitenkin tämän seudun oltua haaveissani niin pitkään, ei mikään nopea läpikatsaus riittäisi. 

http://www.immobilborsa.it/wp-content/uploads/2012/06/BOCCADASSE.jpg
http://www.fantom-xp.com/wallpapers/63/Nice_France.jpg

http://www.dieselstation.com/wallpapers/albums/Skoda/Rally-San-Remo-2011/Skoda-Rally-San-Remo-2011-widescreen-03.jpg

Ennen päätepysäkkiä Barcelonassa tai Sabadellissa viimeisenä kohteena olisi varmaankin Perpignan. Jos kyseessä olisi vuokra-auto, mielelläni jättäisin autoilun tähän ja lentäisin takaisin kotiin, mutta kuvitellaan nyt ainakin, että aikaa olisi normaalin neljän viikon kesäloman sijaan vaikka kaksi kuukautta, niin eiköhän siinä jaksaisi kotiin astikin ajella. Kotimatka taittuisikin sitten mahdollisimman ripeään halki Ranskan, pysähtyen tietenkin tarpeen tullen, mutta ainakin Carcassonnessa, Toulousessa, Limogessa, Orléansissa ja Pariisissa. 


Ja koska meistä kummallakaan ei ole lentokenttiä lähempää kokemusta Belgiasta, Hollannista eikä myöskään Tanskasta, olisi mukava yöpyä myöskin Brysselissä tai Bruggessa, nähdä edes vähän Antwerpeniä, Rotterdamia, Den Haagia ja tietenkin mahdollisimman paljon Amsterdamia. Loppumatka voisikin sitten kulkea mistä vaan, kunhan pääsisimme Kööpenhaminan kautta Ruotsiin. Ruotsissa ajelusta onkin jo sen verran kokemusta, että siinä vaiheessa matka jatkuisikin varmasti vain jonkun tylsän Scandic-hotellin kautta laivaan ja kotiin. 



SHARE:

torstai 21. maaliskuuta 2013

Orgaanista kamaa maalliselle mammalle

Yritin eilen päivitellä blogia, mutta loppujen lopuksi päätin, että parempi kun en kirjoita yhtään mitään. Tuntui, että kaikki asiat mitä teki mieli sanoa, olivat vaan jotenkin turhan negatiivisia marmatuksia. Kaikki asiat ottivat päähän, vaikkei missään oikeastaan ollut edes mitään vikaa. Ehkä samalle päivälle oli vaan pakkautunut liian monta hoidettavaa asiaa, eikä lomafiiliksestä ollut tietoakaan. Kaiken kukkuraksi oloni oli kovin flunssainen, eikä sellainen nyt oikein passaisi. Minä kun olen ollut niin tyytyväinen, että olen saanut pidettyä itseni terveenä koko raskauden ajan.

No, tänään aurinko herätti taas ennen kellonsoittoa ja olo oli paljon parempi. Löysin itseni jopa tiskaamasta kahdeksan jälkeen aamulla! :O

Tiedä häntä oliko Carloksen tuomasta mamma-teestä jotain apua, mutta kallista se ainakin oli! C kävi ihan varta vasten Kampin Bebes-liikkeestä hakemassa minulle lohdutusta surkeaan oloon ja pulitti siitä 8,90 €! No, ainakin on luomua ja mitä vielä. Kuka muuten tiesi että markkinoilla edes on erikseen äitiysteetä? Hah. Kaikkea kanssa.

Meiltä tosin löytyy saman merkkistä (Earth Mama Angel Baby - oh lord..) raskausarpirasvaa, jota Carloskin käyttää päivittäisenä kasvovoiteenaan. No, eipähän näy pullavenymiset tyypillä nassussa, eikä kyllä minullakaan ainakaan vielä massussa. On tuota tullutkin tahkottua ahkeraan, kun joku varoitteli että kerrankin kun unohtaa rasvata niin kyllä niitä arpia alkaa heti tulla. Eli mieluumminhan minä tuollaista orgaanista kamaa (hupaisasta merkistään huolimatta) kuin jotain muovimyrkkyjä pikkutyyppini kuomuun isken.

SHARE:

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Raskaudesta kertominen

Tästä aiheesta kirjoittaminen on pyörinyt päässäni jo moneen otteeseen, mutten kuitenkaan ole saanut itseäni sopivalle vaihteelle, sillä en vieläkään tarkkaan tiedä, mitä oikeastaan ajattelen asiasta...

Joku voisi ihmetellä, että mitä siitä nyt sitten täytyy niin erityisesti ajatella, mutta minun tapauksessani tästä aiheesta muodostui epätavallisen suuri asia. Se ei todellakaan mennyt ihan niin yksinkertaisesti, että sen olisi vain pamauttanut ilmoille. 

Jos Carlos olisi saanut päättää, olisi raskaudesta tietänyt kaikki jo siinä vaiheessa, kun mitään näkyvää epäilystä ei edes ollut. Hän kuitenkin ymmärsi, että minä halusin odottaa siihen asti, että se riskialttein ensimmäinen kolmekuukautinen olisi ohi. Kun sitten raskausviikolla 12 tehdyssä ultraäänessä todettiin, että kaikki oli oikein hyvin, aloin tuntea pientä painostusta tämän iloisen uutisen ilmoittamisesta. 

Kaikesta lapsen tuomasta ihanuudesta huolimatta, minulta meni aika pitkä aika totutella ajatukseen äitiydestä ja sen tuottamasta elämänmuutoksesta. Olin erityisen ahdistunut siitä, miten ilmoittaisin asian yrityskumppaneilleni, jotka elivät siinä uskossa, että perheen perustaminen ei juuri nyt ollut kovin korkealla prioriteettilistallani. Päivät kuluivat ja viikot kuluivat ja minä en vain löytänyt sopivaa hetkeä tuoda asiaa julki. 

Tämän seurauksena myös oma perheeni sai tietää asiasta suhteellisen myöhään, eli kun raskautta oli takana jo neljä kuukautta. Tuntien Carloksen ja tämän suvun tavan tehdä häistä ja raskauksista ja ties mistä kissanristiäisistä mahdollisimman iso numero, olisi hän halunnut, että mekin olisimme ilmoittaneet asiasta mahdollisimman juhlallisesti, mutta minä kun taas kammoksun kaikkea itseeni kohdistuvaa haloota, ilmoitin asiasta normaalin ruokapöytäkeskustelun yhteydessä vieraillessamme vanhempieni luona. Ihan vaan matter of factly

Samana iltana skypettelimme sitten Santo Domingoon, jossa olikin puoli sukua koolla viettämässä itämaan tietäjien päivää (reyes magos), eli täkäläisittäin loppiaista. Reyes magos-päivä tarkoittaa siellä tietenkin lahjojen jakelua lapsille, joten saipahan Carloskin jakaa onneaan edes vähän juhlallisemmin ja lahjoittaa perheelleen tämän ilouutisen. Ajattelin, että tuo yleinen ilmoitus lähimmälle suvulle olisi riittänyt, mutta ei siinä ihan niin sitten käynytkään... Siitäkään huolimatta, että olin muistuttanut Carlosta sanomaan, että asiaa ei sitten tarvitse hehkuttaa esimerkiksi Facebookissa. 

Carlos toki mainitsi asiasta, muttei kuitenkaan painottanut sitä siinä määrin, että se olisi mennyt jakeluun, sillä hän ei olisi tietenkään halunnut mitenkään viedä ainakaan äidiltään pois sitä onnea, jonka tämä ilmoitus uudesta elämänalusta tälle toi. Sikäläisittäin kun tällaiset asiat ovat yleensäkin kaikkien tiedossa heti, tulevaa nimeä myöten. Niinpä minäkin sain lukea Facebookista pitkän statuksen niin Carloksen kuin minun nimilläni tagattuna ja kaikilla mahdollisilla kansainvälisillä vauvaa tarkoittavilla termeillä höystettynä. 

Siinä vaiheessa minä en kuitenkaan ollut ehtinyt informoimaan asiasta edes omia siskojani enkä myöskään kaikkia lähimpiä ystäviäni. Tässä vuosien varrella sosiaalinen ympyrämme on kuitenkin yhdistynyt sen verran, että kaikki he ovat myös Carloksen perheen Facebook-kavereita. Niinpä tietenkin osa täkäläisistä lähimmistäni sai kuulla asiasta Facebookista, tai viimeistään nopeasti lähettämästäni tekstiviestistä, jossa edes yritin kertoa asiasta itse, etteivät he ihmettelisi tuota kesken työpäivän löytämäänsä julkista vauvauutista. 

Näin jälkikäteen ajateltuna tapaus oli oikeastaan huvittava, mutta sillä hetkellä siitä oli huvittavuus kaukana. Raskaushormonien jyllätessä sain aikaiseksi kunnon porun ja harvinaisen tilanteen, jossa minä ja Carlos emme vain päässeet kunnolliseen yhteisymmärrykseen. Molemmat halusivat ymmärtää toisen kantaa, muttei kuitenkaan ihan ymmärtänyt. Oli erikoista huomata, että kaikkien näiden vuosien jälkeenkin löytyy vielä asioita, joissa näkemyksemme ovat erilaiset kulttuurillisista taustoistamme johtuen. 

Kun kommentoin tapahtunutta suomalaisille ystävilleni, heistä joka ikinen ymmärsi minun kantaani siitä, että vaikka olenkin kovin onnellinen asiasta, en halunnut tuoda sitä julki Facebookissa ja muutenkin olisin mieluiten kertonut asiasta jokaiselle läheiselleni henkilökohtaisesti. Varsinkin ottaen huomioon sen lähtökohdan, että raskaaksi tuleminen ei ole asia, jota kukaan heistä olisi minulta välttämättä juuri nyt tai ehkä koskaan edes odottanut. 

Carlos taas oli kovin hämmästynyt siitä, että vaikka aluksi olin venyttänyt asiasta kertomista ikuisuuksiin, miten syvästi minä loukkaannuin siitä, että minulta itseltäni ikäänkuin vietiin pois vauvauutisesta kertomisen onni sen vuoksi, että hän ei halunnut viedä uutisen tuomaa onnea pois kolmansilta osapuolilta. Hän jotenkin ajatteli, että koska en halunnut asiaa sen kummemmin yleisesti juhlistaa, en olisi niin välittänyt miten ja missä järjestyksessä kukin asiasta saisi tietää. 

Yritin saada hänet ymmärtämään omaa taipumustani ajattelutapaan "Kell' onni on, se onnen kätkeköön". Olisin niin mieluusti tehnyt raskaudestani jonkin asteisen numeron, mutta niin yksityisesti kuin mahdollista ja juuri sillä hetkellä, kun se minusta itsestäni sopisi kontekstiin. Samalla toki yritin itsekin muistaa, että lapsi on yhtä paljon Carloksen kuin minun, enkä voi olettaa, että asiat tehdään juuri niin kuin minä haluan, vaan myös Carloksen onni ja hänen tapansa sitä ilmaista on yhtä tärkeää. 

Lopputuloksena oli se, että kummatkin oppivat taas toisistaan jotain, eikä asia näin jälkikäteen kummankaan mieltä paina, vaikka Carlos olikin hyvin pahoillaan tapahtuneesta ja minä esitin loukattua osapuolta, mutta vieläkin molemmat ehkä miettivät näitä erilaisia suhtautumisia ja niiden yhdistämistä. Ei siis ole mitenkään taattua, etteikö vastaavanlaisia ristiriitoja olisi edessä monia monia muita, joita emme ole osanneet edes olettaa, vanhemmuudesta kun omakohtaiset kokemuksemme ovat pyöreät nolla. Monista sen tuomista asioista on toki keskustelu, nyt sekä ihan teoriassa vuosien varrella, mutta käytäntöhän sen vasta oikeasti näyttää miten asioihin suhtautuu. Enhän minä ikinä osannut edes ajatella että sellainen asia kun raskaudesta kertominen voisi aiheuttaa minkäännäköistä haloota. 

 

SHARE:

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Soy, tengo y estoy - Kokemukseni kielikylvystä

Sain hiljattain kommentin blogiini, jossa Elena esitti toiveen, että kirjottaisin kokemuksistani Espanjan kielen opettelusta. En muista minkä verran olen tästä aiheesta aikaisemmin avautunut, mutta nykyäänhän pidän espanjaa toisena kielenäni, vaikken sitä tietenkään täydellisesti puhukaan. Vaikkei espanja ole äidinkieleni, on siitä tullut minulle niin rakas kieli, etten millään haluaisi luopua sen asemasta "kotikielenäni", vaikka nykyään Suomessa asummekin. 


Ensimmäinen kontaktini tähän kieleen oli luultavasti Ricky Martin ja vuonna -95 ilmestynyt levy nimeltä A Medio Vivir. Muistan kuinka kaverini kanssa luimme biisien sanoja kunnes osasimme laulaa pari kappaletta, tietenkään yhtään mitään ymmärtämättä. Tämän tapauksen innoittamana aloitimmekin sitten vuotta myöhemmin Kanarialle suuntaaville turisteille tarkoitetun kielikurssin tuppukylämme kansalaisopistolla. Taisimme olla ainoat teini-ikäiset kurssilla, jonka keski-ikä lähenteli kuuttakymppiä. 

Kurssilta jäi käteeni muutama verbi, persoonapronominit, numerot ja sanat gato ja perro. Tällä kielipohjalla lähdinkin sitten vuonna 2000 vaihto-oppilaaksi Dominikaaniseen tasavaltaan. Olin todella innokas oppimaan kieltä, enkä ollut kovin kauhuissani saadessani tietää ettei isäntäperheeni puhunut englantia lähes ollenkaan. Myöhemmin ajateltuna olen siitä hyvin kiitollinen, sillä kieliopintoni etenivät pakon edessä huimaa vauhtia verrattuna moniin muihin vaihto-oppilaisiin. 

Ihka ensimmäinen sanakirjani, joka on ollut niin kovassa käytössä, että siitä puuttuu niin kannet kuin viimeiset kirjaimetkin...


Muistan kirjoitelleeni sanakirjan avulla paperille kaikki asiat, joita minun tuli host-äitini kanssa selvittää. Tämä naureskeli lauseilleni, mutta ymmärsi kyllä kaiken mitä halusin sanoa. Heti ensimmäisellä viikolla tutustuin myös hauskaan paikalliseen kaveriporukkaan, joiden kanssa hengailin aina tilaisuuden tullen, sillä oman host-perheeni aika ei oikein vaihto-oppilaan "viihdyttämiseen" riittänyt. 

Se, että liikuin suurimmaksi osaksi vain paikallisten seurassa, sanakirja taskussani, kuunnellen pakkosyötöllä heidän keskustelujaan ja yrittäen parhaani mukaan ymmärtää mitä tapahtuu ja minne olemme menossa, auttoi minua saavuttamaan noin kolmessa kuukaudessa sellaisen kielitaidon, että kommunikointi ei ollut enää haasteellista. Sanavarastoni ei tietenkään vielä tuossa vaiheessa ollut huima, mutta vähitellen myös syvällisemmät keskustelut alkoivat onnistua, kiitos etenkin Carloksen, jonka kanssa tuli keskusteltua ummet ja lammet heti host-perheen vaihdon jälkeen. Vuoden jälkeen kielitaitoni oli jo sen verran hyvä, että monet kehuivat ja ihmettelivät saavutustani. 



Pääpiirteittäin opin siis kielen kuuntelemalla ja puhumalla, mutta toki opettelin joitain kielioppiasioita kirjan avulla. Esimerkiksi subjunktiivia opetellessani jouduin hermoromahduksen partaalle ja muistan heittäneeni kirjan päin keittiön seinää, kun sen ohjeista ei tuntunut olevan apua, eikä kukaan paikallinenkaan oikein osannut kunnolla selittää milloin sitä pitäisi käyttää ja milloin ei. Vaihto-oppilasvuoden jälkeen jatkoin espanjan opintoja lukiossa. Useamman kurssin kävin toki tenttimällä läpi, mutta kyllä niistä viimeisistä kursseista kielioppiharjoituksineen varmasti jotain apuakin oli. YO-kirjoitusten jälkeen opettajani moitti minun kirjoittaneen huonon aineen, mutta huono tai ei, laudatur sieltä ropsahti ja varmasti olisinkin ollut pettynyt vähemmästä. 

Lukion jälkeen muutin Dominikaaniseen asumaan, hain yliopistoon ja aloitin heti opinnot. Yliopistoajoilta muistan tapauksia, jolloin opettajat eivät meinanneet uskoa minun olevan ulkomaalainen ja ihmettelivät joskus kokeissa käyttämääni sanakirjaa. Toki muistan myös tuskailleeni esimerkiksi pakollisen historian kurssin kirjaa lukiessani, etten tulisi ikinä pääsemään kurssista läpi, kun en edes ymmärtänyt kirjailijan monimutkaisia lauseita ja sanavalintoja. 



Parin vuoden opiskelun jälkeen en kyllä varmasti enää edes huomannut opiskelevani vieraalla kielellä, joten siinä vaiheessa kielitaitoni alkoikin olla jo sen verran hyvä, että espanjasta oli tullut minun kieleni siihen pisteeseen, että ajattelin jopa numerot espanjaksi. Olin jättänyt koko tutkintoni viimeiseksi kurssiksi yhden pakollisen diskursiivisten tekstien kirjoittamisen kurssin, koska halusin kielitaitoni olevan mahdollisimman hyvä ennen kuin joutuisin moisella sakkakurssilla istumaan. Sen jälkeen kyllä viimeistään tajusin, että kielitaitoni oli todellakin monia paikallisia paremmassa jamassa. Niinpä uskaltauduin ottamaan vastuun ryhmätyönä suoritetun tesiksen kirjoittamisestakin. 

Minulle espanjan opiskelu ei siis ollut vaikeaa ja vaikka vieläkin teen epähuomiossa virheitä, varsinkin nyt kun Suomessa on tullut jökötettyä jo yli neljä vuotta, on kielitaitoni sen verran laaja, että monista asioista keskustelenkin mieluummin espanjaksi. Varsinkin syvällisten tunteiden ja olotilojen sanoiksi pukeminen on espanjaksi niin paljon mieluisempaa, että olen jo etukäteen kauhuissani siitä, että "joudun" puhumaan tulevalle lapselleni suomea! Myös Carloksen suomen oppiminen on ollut hitaampaa siitä syystä, että minä en vain kykene tuon kanssa keskustelemaan suomeksi, vaikka sitä kuinka yritettäisiin. Nyt olen jo siitä ajatuksesta luopunut ja olen mielissäni siitä, että tyyppi on oppinut suomea ihan hyvin työelämässä ja oppii koko ajan lisää, vaikka meillä kotona puhuttaisiinkin espanjaa. 



Mielestäni asuinmaan kielen opiskelu on kaiken a ja o, ilman sitä on turha odottaa viihtyvänsä kyseisessä ympäristössä, saati sitten syvällisesti ymmärtää kyseistä kulttuuria. Kykymme ja tapamme oppia vieraita kieliä on hyvin erilainen, mutta minun kohdallani se kaikista vaivaton ja nopein tapa on ollut istuttaa itsensä kielikylpyyn paikallisten ihmisten keskuuteen. Ehkä sitäkin nopeampi tapa on tietenkin hommata itsellensä paikallinen seurustelukumppani ja unohtaa että mitään muita kieliä, kuten yhteinen englanti, on olemassakaan. :D 

SHARE:

torstai 14. maaliskuuta 2013

Kirottu kevät

Dulce embustera, la maldita primavera...

Suloinen huijari, kirottu kevät...

Viimeisille työpäiville ennen "kesälomaa" on yllättäen pakkaantunut kunnon kasa kaikkea mukavaa tehtävää. Aurinko paistaa, mutta pakkasta vain riittää. Minä lauleskelen mielessäni "Kirottua kevättä" ja odottelen kärsimättömästi tuota huijaria saapuvaksi...

Kuunnelkaa tekin, varsinkin ne jotka eivät ennestään tiedä mikä erittäin suosittu suomalainen versio tästäkin biisistä on tehty:


SHARE:

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Suomivieraista ja ensi kesän erikoisesta esikoistilanteesta (+ kuvavinkkejä turistikierroksille)

Nyt seuraa liikaa tekstiä ja ihan liikaa kuvia. Sori! :D



Näiden neljän vuoden aikana, jotka olemme ehtineet Suomessa asustaa, olemme saaneet tehdä useammat turistikierrokset pitkin Helsinkiä ja lähiseutua. Vieraiden "ulkoiluttaminen" on mielestäni todella antoisaa puuhaa, mutta samalla myös vähän rankkaa. Minä kun niin haluaisin, että vieraani todella viihtyisivät ja pitäisivät näkemästään, joten vaatiihan se myös suunnittelua ja väkisin myöskin normaalia päivärutiinia enemmän rahaa, jotta vierailusta tulisi mahdollisimman hauska ja mielenkiintoinen. Siihen kun lisää sen, että vieraat tietenkin punkkaavat omassa kodissa, niin johan siinä on tekemistä ruokailujen järjestämisessä ja siisteyden ylläpitämisessäkin. Varsinkin, kun vieraat tuppaavat tulemaan sellaiseen aikaan, kun itsellä ei juuri lomaa ole.


Hengailua merenrannalla ilta-auringossa piknikkeillen



Toki on erityyppisiä vierailijoita. Toiset ovat kokeneita maailmanmatkaajia tai jo toistamiseen näillä seuduilla vierailevia, kun taas toiset ovat ensimmäistä kertaa tällä puolen palloa. Jokainen on kuitenkin omalla tavallaan haastava vieras.

Peruskierroksella Mannerheimintien varrella. Kiasma, Eduskuntatalo...


Eduskuntatalo, Kansallismuseo...

Finlandia-talo...

Kaukaa tuleville ja vähän matkustaneille on helppo keksiä aktiviteetteja, sillä jopa itselle täysin normaalit jutut, kuten ratikassa matkustaminen, saattaa olla toiselle elämys itsessään. Myös vuodenaikojen vaihtelu, kylmyys, tai vaikka pienet keväänvihreät lehdet puissa tuovat oman osansa uuden paikan ihasteluun. Silti tällaiset kaukomatkalaiset ovat omalla tavallaan haastavampia, sillä he tuppaavat olemaan astetta avuttomampia pärjäämään yksinään vieraassa ympäristössä, joten turistioppaana toimimisesta tulee ihan täyspäiväinen duuni.




Kokeneet matkustajat tai uudelleenvierailijat ovat taas vaikeampia siinä suhteessa, että ihan mikä tahansa aktiviteetti ei heitä välttämättä inspiroi. Kun kaikki itsestäänselvät paikat on jo koluttu tai täkäläiset maisemat eivät niin kovin ihmetytä, on astetta työläämpää keksiä jotain mielekästä puuhaa useammalle päivälle.

Kävelyä Helsingin eteläkärjestä Tähtitorninmäen kautta Kauppatorille




Toki jokaisesta visiitistä olemme selvinneet kunnialla, mutta väkisinkin toisista on jäänyt hauskemmat muistot kuin toisista. Negatiivisimpana asiana olen kokenut sen, kun on töiden lomassa yrittänyt järjestää kaikkea kivaa sekä juosta suoraan työpaikalta ties minne suuntaan, jolloin lopputuloksena on lyhyet yöunet ja täysin räjähtänyt ilme joka ikisessä yhteisportretissa. Silti en voisi ikinä sanoa innokkaalle kotimaahani matkustajalle että ei, juuri nyt ei käy, koska minulla on paljon duunia. Toki tuon ilmi sen, että aikani on rajallinen, enkä ehdi koko ajan olemaan seurana, mutta ystäväni ovat aina enemmän kuin tervetulleita käymään!


Terasseilla istuskelua!

Hesperianpuiston halki...

Olympiastadionille asti...

ja sieltä Linnanmäelle!


Tänä kesänä meille on tiedossa taasen pari paketillista vieraita. Osa uusia, osa samoja tuttuja kävijöitä. Tällä kertaa oma todellisuutemme tulee kuitenkin olemaan hieman erilainen. Ensimmäistä kertaa olen ollut huolissani siitä, onko vieraat oikeasti tervetulleita.

Kävely pitkin Kaivopuistonrantaa...

Kahvittelua merimaisemissa (Ursulassa)


Vaikka kyseessä olisi kuinka läheisiä ihmisiä, vieraat ovat aina vieraita ja stressilukemani nousisivat varmasti turhan korkeisiin lukemiin, jos samaan aikaan joutuisin miettimään kuinka vierailla olisi mahdollisimman mukavaa, kun itse opettelen esimerkiksi imettämään, tai jospa en vaikka kykene edes kävelemään. Niinä hetkinä kuvittelisin kaipaavani myös C:n huomiota sataprosenttisesti, joten jos tämän keskittymiskyky kuormittuu liikaa vieraiden puolelle, seurauksena olisi hyvin oletettavasti tuplamäärä maailmanlopun aineksia.

Frisbee-golffia Meilahden ryteikössä



Niinpä olen alkanut kaavailemaan tulevia vierailuja jo näin hyvissä ajoin etukäteen ja yritän parhaani mukaan vaikuttaa niiden ajoitukseen mahdollisimman pitkälle loppukesään, sillä tiedän, että vaikka kyseiset vieraat kuvittelisivat olevansa hyvinkin omatoimisia niin yöpymis- kuin muidenkin järjestelyjen suhteen, kyllä kaikilla varmasti olisi mukavempi olla, jos meidänkin vauva-arki olisi ensin hieman ehtinyt rutinoitua.

Eräjormailua keskellä kaupunkia Seurasaaressa

Makkaranpaistoa yleisellä grillipaikalla

Oravien ja vesilintujen överisyöttämistä



Samalla toki toivon, etten vaikuta astettakaan liian vastahakoiselta vieraiden suhteen, sillä tietenkin haluan heidän tulevan, varsinkin juuri siitä samaisesta syystä, eli vauvan syntymän vuoksi. Varmasti vielä surkeampaa olisi, jos ketään ei edes kiinnostaisi ajoittaa vierailuaan niin, että pääsisi näkemään tuon pienen ihmeen!

Sadepäivänä kauppakeskusshoppailua ja pulikointia Flamingon kylpylässä


Vähitellen myös totuttelen ajatukseen, että ei olisi niin kauheaa, vaikka Carloksen äiti ja ehkä isäkin olisivat täällä juuri nyytin syntymän aikoihin, sillä onhan sekin totta, että varsinkin C:n kulttuurissa tämmöiset asiat ovat hyvinkin tärkeitä hetkiä kokea yhdessä, jonka vuoksi ymmärrän että Carlos kokisi sen surullisena asiana, jos hänen perheensä ei saisi olla osallisena pikkuisen syntymää yhtä paljon kuin minun perheeni.

Päiväretki Tallinnaan!





Se, että heidän täällä olonsa tuottaisi ylimääräisiä järjestelyjä ja ylimääräistä avoimuutta minun kohdallani, on vain asennekysymys. Eikä kuitenkaan ole kyse ihmisistä, joiden seurassa kokisin itseni epämukavaksi tai millään tavalla vieraaksi. Ehkä minun vain tulee psyykata itseni niin, etten ota yhtään paineita sen suhteen, mitä kaikkea ympärilläni tapahtuu, vaan olen vain onnellinen siitä jos kaikki on niinkin hyvin, että nyytti on kainalossani ja saamme kaikki olla häntä yhdessä pällistelemässä. Alun epävarmoista otteista ja toimista huolimatta. Kunhan vain kukin tajuaa olla puuttumatta liikaa mihinkään mitä tuon  kyseisen huuto+kakkakoneen "oikeaoppiseen" hoitoon tulee :D.

Aikaa ollessa yllin kyllin kahden päivän risteilyreissu Tukholmaan!


SHARE:
© Friolandia

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig