Kaksikielistä perhearkea, matkailua, luontoretkiä, urheilua, sisustusta, puuseppäilyä, tukkakriisejä ja paljon valokuvia!

maanantai 28. marraskuuta 2011

Pienet ihanat huomionosoitukset

Nyt mä en kyllä saisi olla bloggailemassa, kun mulla on oikeesti niin kiire, etten ehdi edes käydä ostamassa itselleni hammasharjaa. Pyysinkin siis Carlokselta eilen illalla, että voisko se käydä tänään ostamassa mulle hammasharjan ja hammastahnaa. Mietinkin sitten tänään että mahtaakohan se muistaa... mutta kun tulin kotiin, oli se jättänyt eteisen tuolille maailman vaaleanpunaisimman rakkaus-hammasharjan (+ hammastahnan). Mulle tuli jotenkin niin aaaaawww-olo, että oli ihan pakko tulla blogiinkin julistamaan miten ihanan söpöä se mun mielestä oli - ja miten paljon tälläset pienet jutut merkkaa silloin kun elämä on sellaista pikajuoksua, ettei ehdi toista melkein edes nähdä...


SHARE:

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Vihreä matkakaveri

Kun on matkustanut mitä kummallisempia reittejä, mitä kummallisemmilla aikatauluilla, raahannut mukanaan koko elämäänsä, tai sullonut kaikki matkatavaransa seitsämän kilon käsimatkatavaroihin, alkaa vähitellen ymmärtää, miten tärkeää on omistaa kunnon matkalaukku.
Sen jälkeen, kun on esimerkiksi raahannut mukanaan kahta punaisella heavy-tagilla varustettua matkalaukkua vaihtaessaan New Yorkin A-metrosta 1-metroon (rappusia pitkin), sitonut rinkan remmejä baggage dropilla ja repinyt niitä taas parin tunnin päästä auki, tai kiskonut perässään Washington Heightsin marketista kymmenellä dollarilla ostettua matkalaukkua pitkin Milanon sohjoisia katuja (jonka pyörät hajosivat alkumetreillä ja pohjaan tuli reikä), alkaa vähitellen arvostaa matkalaukun helppokäyttöisyyttä ja kestävyyttä.

Ensi perjantaina olisi tarkoitus lähteä reissuun, ja koska edessä tulee taas olemaan bussi-, juna- ja metrovaihtoja, päätin, että nyt on pakko saada uusi matkalaukku. Ensin suunnittelin pyytäväni lainaksi isän matkalaukkua, mutta koska olen saanut jo ihan tarpeeksi kuulla siitä, kuinka minun käsissäni kaikki vaan hajoaa (myös vuosi sitten lainaamani isän käsimatkatavaralaukku), totesin, että parempi kun hankin vaan ihan oman uuden laukun.

Marssin siis laukkukauppaan ja ilmoitin myyjälle, että tarvitsen halvoista matkalaukuista kaikista kestävimmän, sellaisen, jota voin raahata perässäni hiekkaisilla ja sohjoisilla kaduilla ilman, että pyörät jää joka kivenmurusesta jumiin, sekä nostella rappusissa ja liukuportaissa ilman, että kahva irtoaa joko toisesta päästä tai jää kokonaan käteen.

Niinpä mukaani lähti omenanvihreä, 10 vuoden takuulla varustettu Samsonite, johon saa varaosia mistä tahansa Samsoniten myymälästä ympäri maailmaa. No, toivotaan ettei ainakaan ensimmäisillä reissuilla tule vaihto-osat kyseeseen. Yritän käsitellä laukkuani hellävaraisesti, myös kiiressä. Ainakin tyhjänä tuo vekotin tuntuu rullaavaan kuin omilla moottoreillaan. Ei muuta kuin pitkää ikää vihreälle matkakaverilleni!

Tässä olikin sitten kaikki panostukseni matkan suunnitteluun. Oletettavasti viikko tulee olemaan niin kiireinen, että pakkaan kamat aamuyöstä, juuri ennen kentälle lähtöä. Olisihan se ollut kiva vähän kerrata sitä ranskaakin, ennen kuin yhtäkkiä olenkin jo ranskalaisten (englannintaidottomien?) puuseppä-äijien keskellä huuli pyöreänä... mutta, no can do. Koneessa sitten parin tunnin teho-opiskelut :D.
(Tournevis, scie circulaire... sujuuhan tää!)
SHARE:

lauantai 26. marraskuuta 2011

Kirjoittaisko lopputyötä vai tanssisko vähän?

Mitä sitä ei tekisikään välttääkseen lopputyön kirjoittamista?
Vuonna 2008 kirjoittaessani tesistä, hakkasin kolmelta aamuyöstä Guitar Hero-kitaralla Legends of Rock-biisejä, ja nyt kun viikonloppu pitäisi omistaa täysin näyttötyön kirjalliselle osuudelle, mikäs sen viisaampaa kuin ryhtyä jumppaamaan Dance Star Partyn tahtiin?

Tässäpä siis kuukauden surkein tanssi-video, a la Eveliina (näytän paremminkin rytmitajuttomalta aerobiccaajalta):


Vitsit kun siinä touhussa tulee muuten hiki! Korvaa kyllä loistavan hauskalla tavalla lenkkeilyn talvisaikaan...


SHARE:

torstai 24. marraskuuta 2011

Satunnaisia otoksia


Satunnaisia puhelinkameraotoksia viimeisiltä seitsämältä päivältä (piti katsoa Google translatorilla miten sanotaan "random" suomeksi, come on girl!!). Aikaa ei hirveästi ole bloggailuun jäänyt. Yhtenä iltana kotiin tultuani olin niin hiilenä, että pulssi pysyi 90 tienoilla vaikka kuinka yritin tyhjentää aivoni ajatuksista ja tehdä joogahengityksiä... no, ei muuta kuin padot auki niin johan helpotti. 


Varastin mä yhden kaksituntisen tällä viikolla huvittelulle. Kävin Carloksen kanssa katsomassa Twilightin. Joo, olihan se vähän naurettava ainakin ensimmäiset 30 minuuttia, mutta kun on lukenut kirjat, niin senkin kestää ongelmitta. Loppuosa oli Carloksenkin mielestä ihan ok ja mun mielestä elokuvan viimeinen otos oli ihan paras. Haha. 


Viikonloppuna kävin kokoamassa tekemäni hyllykön siskon yläkertaan. Vähän tuli ei-toivottuja mokia vastaan, mutta siellä ne hyllyt nyt kuitenkin könöttää (ja matkalaukut mahtuivat alimman tason alle - se tuntui olevan se tärkein asia :D). Kaikki ei vaan voi mennä niinkuin siellä halvatun Strömsössä. 


Nyt sitten olen keskittynyt näyttötyön tekoon. Jämäpalikat sirkkelillä kertovat, että työ koostuu aika monesta  rimasta, joita on kiva vääntää paksusta koivulankusta...


Sää on ollut mitä mahtavin. Ei yhtään masenna. Näinä kuukausina muistaa vain kaikki hyvät puolet Santo Domingosta. Tänään mulla oli ihan hirveä ikävä Arroyo Hondon Nacionaliin (=ruokakauppa).


Ai niin, yhtenä aamuna kävin tulkkaamassa hammaslääkärillä. Yksityisiä tulkkipalvelujani ei kuitenkaan tarvittu. Lääkäri oli niin ihana, että puhui mitä mainiointa finglishia. Kiitos siitä ja sori kun julkaisen kuvan, mutta oli se vaan niin cool hammaslääkäri. Villasukkineen kaikkineen. 
SHARE:

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Welcome to my house

Viime päivät ovat olleet kovin kiireisiä. Ei mitenkään henkisesti rankkoja, mutta fyysisesti ehkä sitäkin enemmän. Yhtenä iltana olin niin jumissa, etten kyennyt edes kävelemään eteenpäin. Liikkuminen tapahtui siis sivuttain liukuen. Pelkäsin että sama jatkuisi seuraavana päivänä, mutta olin kovin helpottunut kun aamulla pääsin täysin ongelmitta sängystä ylös... 

Eilen sain maailman parhaita puuseppävieraita, joita varten olin hiki otsassa luonut tästä pommiräjähdyksestä taas asuttavan näköisen. Tänään olikin sitten niin mahtavaa herätä puhtaaseen kotiin, että uskalsin jopa ottaa muutaman kuvan:


Vuodevaatteet Ikeasta, verhot Ikeasta, matto Ikeasta, hyllyt ikeasta, pöytä Ikeasta... huoh...

Kyllä, vaikka muutosta on jo yli kaksi vuotta, taulut voivat silti olla vielä lattialla...

Bloggausnurkka - tuleva työnurkka ;)

Arvatkaa kumpi häviää joka ikinen kerta shakissa? :/

Sopu sijan suo - baaripöytä löysi tiensä takaisin ja rummut siirtyivät parvekkeen oven eteen...


Illasta jäi huolestuttavan paljon herkkuja. Arvatkaas mitä tänään syödään? :S

Guitar Hero-villitys on jo long gone, kitara-raukat ovat jääneet nurkkaan häpeämään...

Olkihattu muistuttamassa että kyllä se kesä sieltä taas tulee...

Eteisen kalusteet eivät onneksi ole Ikeaa, vaan omia...
Tulevaisuudessa toivottavasti  lähes kaikki on ihan omaa tuotantoa.
Keittiön liitutaulukin on edelleen lattialla... argh.

<3 Inkkarikaksoset <3

Vinkkejä kodin siistinä pitämiseen otetaan siis vastaan. Syytän sotkusta useimmiten kiirettä, mutta vaikka olisi kuinka kiire, niin ei niitä kamoja silti tarvitsisi jättää lojumaan... Jopa euron sakkomaksuja ollaan yritetty. Se onnistui jonkin aikaa, mutta sitten se vaan aina jää. Sen siitä saa kun toinen on kasvanut kodissa jossa on aina ollut taloudenhoitajia ja toisella taas on kasa himosiivooja-isosiskoja...

SHARE:

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Mitä maksaa mennä naimisiin?

Uh, oh, apua!

Eilen illalla, täysin odottamatta, ilmestyi tajuntaani niin täydellinen paikka tulevaa hääjuhlaa varten, etten ollut pysyä nahoissani. Jouduin jopa lähtemään suihkuun jäähylle, ettei ihan olisi mennyt innostus överiksi. Otin heti yhteyttä paikan vuokraajaan ja tänään oli sähköpostiini tullut tälläinen vastaus:

Si, esta villa se puede alquilar para una boda, pero debo preguntarle el
precio para la boda y debe enviarme el # de invitados.


(Kyllä, tämän huvilan voi vuokrata hääjuhlaa varten, mutta minun täytyy kysyä teiltä juhlan hintaa ja teidän tulee lähettää minulle kutsuttujen määrä.)

Apua! Nyt alkaa siis menemään vakavaksi. Kutsulista ei ole kova homma, onhan sitä tässä jo muutamaan otteeseen mietitty (niin ja onhan sellainen lista ollut olemassa jo varmaan vuoden tietokoneellani), mutta onko pakko oikeesti tietää joku tarkka summa mitä koko homma saa kustantaa?! Minä kun luulin vuokraavani vain sitä paikkaa tietyllä hinnalla ja lähteä sitten siitä miettimään eteenpäin...


Mitä häät yleensä kustantaa? Ei mitään hajua. Me kuitenkin ollaan lähdössä hommaan tyylillä sä järkkäät sitä ja mä järkkään tätä, avec Carloksen äiti, kolme tätiä ja pari (kymmentä, heh heh) serkkua. Ei mitään paketteja johon kuuluu kaikki. No, pöydät ja tuolit vois tietty ilmestyä jostain paikan päältä.

Siitä paikasta lupaan kertoa enemmän ja näyttää pari (ihanaa!!!) kuvaa, jos haaveeni käy toteen... Vielä en uskalla, koska mitkään minun suunnitelmani eivät ikinä toteudu jos kerron niistä liikaa etukäteen.
SHARE:

tiistai 15. marraskuuta 2011

Real life Axe effect

Voi kamala. Kuka muistaa tämän?


Olen aina tuhahdellut näille naurettaville Axe-mainoksille. Varsinkin niille uusille, kun enkelit tippuu taivaalta ja mitä vielä... 

Tänään osui pilkka omaan nilkkaan. Tai pitäisikö sanoa vatsanpohjaan. 
En tiedä oliko kyseessä Axe vai joku muu, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni myönnän jonkun miesten parfyymin herättäneen itsessäni jonkinlaisia tunteita. 

Istuin kaikessa rauhassa bussissa, kun vieressäni istuva tyyppi yhtäkkiä päätti kuoriutua ulos paksusta untuvatakistaan. Nervus olfactoriukseni aktivoitui kuin salamaniskusta ja kuljetti isoaivoihini hämmentävää informaatiota. Suuni varmaan loksahti auki ja Metro-lehden teksti sumeni silmissäni. WTF - nauroin äänettömästi ja olisin varmasti punastunut, jos tapanani olisi punastella. 

Olisi tehnyt mieli kurkistaa kuka siinä vieressäni oikein tuoksui, mutta jotenkin tuntui siltä, että jos edes vilkaisisin, tyyppi kuitenkin aavistaisi nolon (siis itselleni nolon) reaktioni. 

Tuoksua jatkui kuitenkin niin pitkälle Espoon perukoille asti, että Axe-efekti ehti jo kääntyä afectosta defectoksi, tuoksusta hajuksi. 

Ei käynyt niinkuin mainoksessa. Yritys hyvä kymppi. Ha-ha. 
SHARE:

maanantai 14. marraskuuta 2011

Itsesäälistä puulusikkaan

Maanantai oli tällä kertaa hämmästyttävän tuskaton. Siitäkin huolimatta, että pimeys sai minut taas itsesäälin valtaan. Kun kello lähentelee kymmentä illalla laahustaessani kotiin bussipysäkiltä, olisi niin helppo pärähtää pillittämään, kun elämä on niin rankkaa, kun ei millään jaksaisi joka päivä, kun perhe ja muut eivät välillä tunnu ymmärtävän miten ahkera oikeasti olen, vaikka viikonloppuisin vaikuttaisinkin ihan tajuttoman laiskalta ja saamattomalta tyypiltä.

Silloin on hyvä muistaa, etten ole ainoa, jonka arki on raskasta. Raskastahan se on itse kullakin... ja itsehän olen tieni valinnut. Silloin muistelen kevättä. Keväällä mikään ei tunnu niin ylivoimaiselta. Viime keväänäkin tein täyttä työpäivää, olin puuverstaalla joka ilta puoli yhdeksään asti ja pyöräilin yhteensä yli 50 kilometriä päivässä, eikä edes väsyttänyt. Paitsi viimeisessä ylämäessä.

Turha siis vuodattaa yhtäkään kyyneltä. Tiedän kuitenkin rajani ja osaan relata. Jos en muuten tajua milloin alkaa mennä ylikierroksilla, niin viimeistään flunssa pistää vähän laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Tällä viikolla muistan siis syödä kunnolla ja vetää vähän pirtelöä naamaan juostessani töistä kouluun, ettei käy samoin kuin viime viikolla. Flunssan viemät kolme päivää näkyvät kyllä seuraavien viikkojen aikatauluissa ja näyttötyön lopputuloksessa, mutta mahdottomat aikataulut ovat minulle jo niin arkipäiväinen asia, että turha tässä on hermoilla... vaikka olenkin kuulema alkanut taas narskuttaa yöllä hampaitani.

Tänään ehdin jopa nähdä auringosta pienen vilauksen juostessani toimistolta bussiin (laadusta huomaa, että kuva on oikeesti näpsäisty juostessa):



Muistin myös pitää pienen iltapalatauon verstaalla. Lusikka vaan jäi kotiin, mutta ei hätiä mitiä. Ei muuta kuin vannesahalla lusikantekoon! Kyllä tuli upea kertakäyttölusikka minuutissa! :D

 

SHARE:

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Puhuttiin häistä

Eilen nähtiin yksiä kavereita, jotka menevät myös ensi kesänä naimisiin. Puhuttiin häistä.

Tänään käytiin yksillä kavereilla, joille kerrottiin että päätettiin mennä naimisiin. Puhuttiin häistä.

My dear maid of honor from England tuli käymään meillä. Puhuttiin häistä.

Pidettiin piiiitkä Skype-keskustelu tulevan anopin, kälyn ja langon kanssa. Puhuttiin häistä.

Tälläistäkö tämä on ensi kesään asti?


No, tähän asti se on ollut aika ihkua, en kiellä, mutta vähän silti tuntuu hassulta. Eihän siitä pitänyt tehdä isoa numeroa :D...


Niin, ja onhan sitä ehditty muutakin ihmetellä ja nähdä, kuten Tintin Seikkailuja:


SHARE:

perjantai 11. marraskuuta 2011

Talviurheilua


Nyt, kun ilmat ovat "vihdoin" alkaneet viiletä ja maa näyttää aamuisin tältä, ->
voin "vihdoin" alkaa suunnittelemaan aktiviteetteja tulevalle talvelle.

 (Ihan pientä ironiaa vaan ilmassa...)

Tässä taannoin kommentoin Emman blogissa olleeseen hupaisaan hiihto-videoon kertomuksella tuon oman lumettomasta-maasta-kotoisin-olevan ulkkarini ensimmäisestä laskettelukokemuksesta näin:


Mä vein Carloksen ekaa kertaa laskettelemaan Pyhälle. Siellä se sitten hinasi itsensä ylös köysihissillä ja laski alas aura-asennossa mun perässä muutamaan kertaan. Sitten kun se osasi kääntyä, oli se sitä mieltä että ok, nyt rinteeseen.
Matka ylös ankkurihississä sujui ongelmitta, mutta hissistä pois pääsy olikin sitten ihan toinen juttu. Tyyppi kaatui keskelle hissilatua ja joutui sellaiseen paniikkiin, että sain sitten venailla puoli tuntia kun se kökötti hissin läheisessä lumikinoksessa sukset ristissä märisten että "mä lähde tästä mihinkään". No, alas kuitenkin lähdettiin.
En tajua miten siinä sitten kävi niin, että yhtäkkiä tyyppi olikin jo jossain puolessa rinteessä, laskemassa täyttä syöksyä rinnettä alas!!! Minä vedinkin sitten perässä luisteluhiihdolla alas, sydän kurkussa, odottaen milloin se raukka kaatuu, sukset lentää kaaressa ja loppumatka jatkuu mahaliukuna. Sitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, matka jatkui jopa pienen ilmalennon kautta, mutta pystyssä se pysyi!!!
Onneksi loppumatka oli tasaista liukua. Vauhti vähitellen hidastui ja pysähtyi… Kun pääsin viereen, Carlos seisoi ihan jäykistyneenä ja ujelsi että “mä luulin että mä kuolen”. Se ei ollut vaan kyennyt vauhdin kasvettua kääntämään niitä suksiaan mihinkään.
No, sen jälkeen se jotenkin ihmeellisesti kai tajusi mistä koko hommassa on kyse ja loppuilta sujui ongelmitta, käännöksetkin alkoi tulemaan ihan luonnostaan. Että näin… 


Muisteltiin sitten Carloksen kanssa yhdessä tuota vilpoisaa (-30°C !!!) iltaa Pelkosenniemellä ja todettiin, että nyt olisi kyllä aika lähteä uudestaan! Tällä kertaa tosin voisimme kokeilla lumilautailua! Monet kerrat siitä on puhuttu, mutta aina se on vaan jäänyt... 


Kaikkea muuta talviurheilua on kyllä tullut harrastettua. Varsinkin luistelua. Laskettelukokemuksesta ei valitettavasti videomatskua ole olemassa, mutta piruettiharjoituksista kyllä. 


Tässä vähän haparoivaa harjoittelua: 



Ja tässä hieman paremmin onnistunut yritys:



No, eipä ne piruetit tälläiseltä "ex-taitoluistelija Petri Kokoltakaan" aina kovin sulavasti suju:



Eli, ei muuta kuin lumia odottelemaan! Lautailuvideoita siis tiedossa :D.
SHARE:

torstai 10. marraskuuta 2011

Odio quiero más que indiferencia

Tänään ilmestyi tämä:



Perulainen valssi, Federico Barreton käsialaa, Rafael Oreton säveltämä, nyt Bunburyn versioimana. Vähän jäin kaipaamaan enemmän tunnetta, mutta kelpaa hyvin näinkin. Tämä versio on kuitenkin tavallaan lähempänä perulaista kuin esim. Cristian Castron "mariachi"-versio samasta biisistä, jossa toki on sitä kaipaamaani tunnelmaa... mutta Bunbury on kuitenkin Bunbury.

SHARE:

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Lusmuopiskelija: Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

Aivan ihana päivä tänään! Siis mitä nyt säähän tulee. Sellainen kivan kirpsakka ja raikas ilma, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Tulin niin hyvälle tuulelle kesken bussimatkan kun katselin ulos auringonpaisteeseen - mikään ei voinut enää pilata tätä päivää. Ei edes se, että olin matkalla lääkäriin (määrittämätön akuutti ylähengitystieinfektio, kyllä, taas), eikä myöskään bussimatkalla saamani puhelinsoitto...




Kuka onkaan niin röyhkeä ja nolo, että unohtaa tehdä kurssitehtävänsä, antaa koko asian olla ja saa opintosuorituksiinsa hylätyn, ei ole moksiskaan koko asiasta ja ajattelee hoitavansa asian sitten joskus kun näkee opettajan, unohtaa sitten koko asian vuodeksi, kunnes saa seuraavan soiton: "...niin, Ranskaan ei sitten ole asiaa jos opinnoissa on yksikään rästi" , jonka jälkeen vääntää tehtävän alta aikayksikön, silmät vuotaen ja räkä valuen, lähettää sen opettajalle tarkastettavaksi statuksella high importance, vaatien vielä kuittausta viestin lukemisesta?! Vastaus on: minä. 

Vaikka työpaikan pampulle lupasinkin olla hässäämättä myöskään koulujuttujen parissa ja lepääväni pari päivää, kotiin palattuani ryhdyin siis tuumasta toimeen. Join ensin litran vettä, söin viisi mandariinia ja vedin tupla-annoksen multivitamiinia (vähän flunssalääkettä reserviin) ja kävin kaivelemaan pahvilaatikoitani. Jossainhan niiden monisteiden oli pakko olla. Olinhan ne kovalla vaivalla tulostanut kokeisiin lukua varten, joka tapahtui tietenkin bussimatkalla koulusta töihin, töistä kotiin ja kotoa kouluun, silloin yli vuosi sitten... Löytyihän ne monisteet lopulta ja opettajakin oli niin ihana, että lähetti kysymykset uudelleen Fronteriin. Elän siis toivossa, että saan myös kurssista hyväksytyn tämän viikon aikana. Ilman sitä päivällä paistanutta aurinkoa asiat saattaisivat olla toisin. 

No, onneksi nämä puusepän teoriaopinnot eivät kuitenkaan ole mitään ydinfysiikkaa, vaikka hiukkasista ja sähkövarauksista puhutaankin. Kysymykset olivat tätä lajia:

       Miksi sähköstatiikassa maali menee myös kappaleen takapinnalle?

Sähköstaattisessa ruiskutuksessa maalihiukkasilla ja maalattavalla kappaleella on eri merkkinen sähkövaraus. Negatiivinen ja positiivinen varaus vetävät toisiaan puoleensa, joten maalihiukkaset kulkeutuvat kappaleen pinnalle kauttaaltaan. 

       Miten ohennin ja liuotin eroavat toiminnaltaan toisistaan?

Maalissa oleva liuotin liuottaa sideaineen ja vaikuttaa maalin tasoittumiseen. Ohennin ei ole maalissa valmiina, vaan sitä lisätään maalattaessa. Ohennin vaikuttaa vain maalin juoksevuuteen (viskositeetti), vaikka se voi myös liuottaa sideainetta ja toimia tasoittajana.  Ohenteen tarkoitus on saada pinnoite levitettävään muotoon.


       Miten ylä- ja alakannuruisku eroavat toiminnaltaan toisistaan?

Yläkannuruiskussa, eli virtauspistoolissa, maalisäiliö on sijoitettu rungon yläpuolelle. Maali syötetään omalla paineellaan painovoiman vaikutuksesta suuttimeen. Näin kaikki maali saadaan käytettyä.
Alakannuruiskussa, eli imusyöttöpistoolissa, maalin syöttöön tarvittava alipaine saadaan syntymään suuren ohivirtausilmamäärän avulla. Pistoolin maalisuuttimen läpi virtaava ilma aiheuttaa suuttimen aukolla alipaineen, joka imee maalia säiliöstä. Kannuun jää kuitenkin aina vähän maalia. 

(Vastauksien oikeellisuudesta en mene takuuseen)


Vastattuani kuuteen sivulliseen tämänkaltaisia kysymyksiä, olivat silmät kieltämättä vähän kierossa. Ei tullut ihan parhaaseen saumaan tämä tehtävä, helppoudestaan huolimatta. Ihan oikein minulle. Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, kyllähän tämä tiedetään. 

SHARE:

Euro CV (my ass...)

Pieni päivitys tässä kello 1 am, ennen kuin nakkaan läppärin nurkkaan ja vedän peiton korviin. Lupasin mennä huomenna  tänään jo seitsämäksi töihin.
Väänsin tuossa varmaan tunnin englanninkielistä cv:ta EU-formaattiin, nenä tuhisten ja vähän väliä pärskien. Luulen, että kaikki se oli hieman turhaa, kun eipä siitä varmaan edes katsota kuin nimi ja syntymäaika. Tuskinpa niitä fransmanneja mitkään minun aiemmat työni ja osaamiseni kiinnostaa (ainakaan englannniksi), jos nyt vain muutaman viikon jossain siellä hengailen vähän höyläämässä tai ruuveja järjestelemässä (ja toivottavasti vähän jotain muutakin). Noh, onpahan nyt vihdoin sekin tehty. Jos vaikka joskus tarvii?

Niin, olisi luullut että näin irtisanoutumisen jälkimainingeissa olisi tarvinnut, mutta mitä vielä. Menin sittenkin kuitenkin sopimaan jatkosta. Huoh. Käyttivät hienosti kaikkia pyskologisia kikkojaan hyväksi. Toivat esiin sellaisia hienoja sanoja kuten "potentiaalisin" ja lupailivat kaikkea lupaamatta kuitenkaan yhtään mitään. En luota mihinkään ja kehenkään työrintamalla (kokemus on tehnyt tehtävänsä), enkä oikeastaan edes tiedä pitäisikö olla iloinen vai surullinen, mutta näillä näkymin töitä olisi jatkossakin, tosin vain hieman eri ympäristössä. Toimistoni siirtynee tuohon metrin päähän sängystäni.

Jos kaikki ei näyttäisi niin epävakaalta, olisin varmasti innoissani. Etätyöt sopivat minulle mainiosti. Sitten, kun uudet tuulet alkaa puhaltaa ja käsittelen ensimmäistä työtä täältä kotoa käsin, lupaan iloita asiasta. Nyt en vielä uskalla. Pariisiin lähtöön asti olen edelleen orja omassa arjessani. Deadlinet alkaa painaa päälle kaikilta tahoilta. No, olen toki kiitollinen siitä, että töitä on ja kaikkea hienoa on tiedossa. Jos ja kun.

Siihen asti lupaan aina välillä unohtaa kaikki stressit ja bloggailla jostain ihan muusta. Työasioista vaikenen tältä erää. Good night!
SHARE:

maanantai 7. marraskuuta 2011

Päivän päätteeksi riemutanssia alkkareissa

Voi vitsit kun oli vaikea nousta tänä aamuna ylös! Yö oli ollut tuskainen. Ensin ei meinannut uni tulla, koska alkava viikko ahdisti niin suunnattomasti. Sitten eräs ihana alkoi kuorsaamaan niin kovaa, että minun oli pakko siirtyä olkkarin sohvalle nukkumaan. Pieni stressiflunssa taas sai aikaan sen, että henki ei oikein kulkenut nenän kautta, joka taas aiheutti sen, että hätkähdin hereille useaan otteeseen luullen kuolevani. Minulle käy aina joskus näin, unissani unohdan ilmeisesti hengittää ja sitten herään paniikissa sellaiseen uppoamistunteeseen. 

Ei siis mikään ihme, että päivän päätteeksi näytin tältä:


Minulla on paha tapa soittaa ovikelloa tullessani kotiin, vaikka avaimet olisivatkin taskussa. Se on vaan niin kivaa kun Carlos tulee avaamaan miulle oven... Pieni huomionosoitus päivässä ei tee pahaa :D. Tyyppi ei itse ole ollut kovin innoissaan tästä tavastani, mutta nyt se on viime aikoina alkanut tehdä samaa. Minusta se on vaan kivaa. Yleensä saan halin tai pusun, mutta nyt nousikin sormi pystyyn kun yritin räpsäistä paparazzi-kuvaa ovensuusta. Kamera on onneksi niin ovela, että se pyyhkäisi koko käsimerkin pois. Hah. 


(valkoiset sormenjäljet ovensuussa kertovat, että sisällä asuu eräs maalinäppinen puuseppä-leidi)


Olohuoneessamme vallitsee taas pieni kaaos (ei tullut sitä sisustuspostausta viikonloppuna ei). Tällä kertaa syynä on rumpalipoikani laatikoissa saapunut onni. Baaripöytä on saanut kyytiä ja ikkunaan eteen on istutettu kasa lautasia ja johtoja. Siellä se nyt paukuttelee uusia upeita sähkörumpujaan intoa piukassa. Lähes kolmen vuoden tauko on nyt ohi ja voi sitä riemua minkä kolmekymppinen mies voi saada tälläisistä vehkeistä! No, ei sinänsä, myönnän että olen itsekin käynyt vähän kokeilemassa ja todennut että vitsit kun kuulostaa hyvältä!


Lauantai-illan bloggailun jäljiltä koneelle oli jäänyt auki muutama Youtube-sivu. Päräytin sieltä vähän Chayannea soimaan olohuoneesta kuuluvan rummutuksen lisäksi ja otin muutaman tanssiaskeleen alkkareissa. Muistelin vuotta 2000, kun tämä oli kuuminta hottia Karibialla. Chayanne käski pistää kropan pitämään hauskaa (bum bum) ja pyyhkiä huonot jutut pois mielestä. Tein työtä käskettyä ja unohdin kipeän kurkun ja väsymyksen, unohdin että huomenna on edessä tiukat paikat ja keskityin iloitsemaan tänään varmistuneesta (ilmaisesta) opintomatkasta. JEEEEEEEEE! Jos nyt vain jaksan pinnistää läpi tämän pimeän marraskuun, niin joulukuussa saan heittää repun selkääni ja suunnata kohti Pariisia ja Barcelonaa! Ensin lähden siis työharjoitteluun pariisilaiselle puusepänverstaalle, sieltä palaan Helsinkiin valmistumistani varten ja sitten joulua ja uutta vuotta juhlimmekin ystävien luona Kataloniassa. Kolme viikkoa enää!

SHARE:

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Tunnustuksen innoittamana (liikaa tekstiä ja liikaa videoita)

Jee jee, sain ihanalta La Vida Locan Sarilta tämän blogin ihka ensimmäisen tunnustuksen! Olen otettu - on se vaan niin kivaa kun joku vapaaehtoisesti vaivautuu lukemaan näitä minun välillä hyvin substanssittomiakin juttujani! A Blog with Susbtance oli kuitenkin tunnustuksen nimi, joten ehkä nämä minunkin arkiset jutut tuovat edes vähän iloa jonkun toisen päivään. Kertoohan ne kuitenkin myös niistä asioista, jotka tuovat omaan elämääni sitä kaikista tärkeintä sisältöä.
Onhan se todella hieno tunne, kun saa esimerkiksi kommentin, jossa joku kertoo, että olen saanut hymyn hänen huulilleen, tuonut iloa työaamuun tai saanut jopa silmät kyyneliin! Tämän kovan maailman keskellä on ihana saada tälläistä huomiota. Kiitos siitä! <3

No niin, nyt sitten pitäisi kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni. Well, let's see...

1. Sarin kahdeksannen tunnustuksen innoittamana tuli tietenkin ensimmäisenä tämä mieleen:
Olen täysin aivopesty pitämään henkilöstä nimeltä Enrique Bunbury. Tämä aivopesu alkoi sinä samaisena päivänä kun tutustuin erääseen dommarilaiseen poikaan. Tuo poika oli fanittanut jo vuosikaudet Bunburyn ja tämän ex-bändin, Heroes del Silencion, musiikkia. Blogini bannerissa oleva tekstikin on Bunburyn El Extranjero-biisistä, johon voin samaistua täysin. Bunbury on tehnyt niin paljon erilaista musiikkia uransa aikana, että kaikki hänen biisinsä eivät kyllä sovi päivittäiseen kuunteluuni, mutta vaikka välillä saisinkin hermoromahduksen kun Bunbury pärähtää soimaan, olen silti aivan vannoutunut fani itsekin. Bunburyn sanoitukset ovat loistavia ja hän osaa tehdä myös älyttömän hyviä covereita. Eräs täällä talossa jännääkin aika paljon kohta ilmestyvää uutta albumia, joka on täynnä latinoamericano-covereita, joita Bunbury on väsännyt kasaan kierrellessään taas sielläpäin maailmaa...

Tässä yksi ihana Bunbury-versio meksikolaisesta biisistä:


Tässä taas yksi Bunburyn oma biisi josta tykkään tosi paljon:


No volveré a cometer la torpeza de perder la cabeza por una promesa o algo peor!!!

Uh, jos jatkan tähän tyyliin, niin tästä postauksesta tulee kilometrin pituinen. Tähän väliin siis jotain hieman lyhyempää...

2. Nyt tulee kauhea paljastus, joka ei kyllä varmaan ole edes mikään paljastus, vaan ihan oletettava asia, tälläinen hömppä-lover kun oon. En minä silti livenä ihan näin hömppä ole, vaan esitän ainakin vähän koviksempaa tyyppiä (ha ha). Mutta, yksi minun salainen guilty pleasure on Twilight!!! Oh, Edward ja Bella - voi sitä tunteen paloa! :D

3. Twilightin jälkeen siirryin Sookie Stackhouse-kirjoihin ja siitä tietenkin True Blood-tv-sarjaan. Tämähän ei enää edes ole mikään nolo juttu. True Blood on oikeesti aika hyvä sarja (kolmas kausi ei kyllä niinkään), vaikka siihenkin pitää osata asennoitua, eikä ainakaan katsoa mitään random-jaksoa kesken tuotantokauden ettei se koko homma vaikuta ihan pimeeltä. Itseasiassa Sookie-kirjat on välillä paljon naurettavampia kuin Twilight, mutta tuo tv-sarja ja Aleksander Skarsgård, uh huh...


4. Hömpästä puheen ollen: Näin viime yönä ekaa kertaa unta meidän tulevista häistä. Istuin jossain ihme huoneessa jossain torpassa katselemassa hääpukuani peilistä ja olin ihan kauhuissani kun se ei ollutkaan yhtään sellainen kuin olin halunnut. Sitten äitini toi minulle jotain punaisia ruusuja, joita oli laitettu ympäriinsä koko paikkaan. Olin siitäkin ihan surkeana, koska olin halunnut, että kaikki olisi valkoista. Olin ihan hilkulla itkeä ja siihen sitten heräsin. Kerroin tämän Carlokselle ja se oli ihan että oh my God, oot mennyt ihan sekaisin kaikista niistä romcomeista mitä aina tuijotat! Lisättäköön tähän siis huomautukseksi, etten ole ikinä ollut mikään hää-intoilija, enkä varsinkaan ole suunnitellut mitään valkoisia hääunelmia...

5. Noh, tulihan sitä silloin pikkutyttönä niitä hääleikkejä leikittyä. Kuten aiemmassa postauksessa kerroinkin, minun osana vaan oli aina olla se mies. Tässä kuvassa olen Petri Kokko ja ystäväni tietenkin Susanna Rahkamo. Olimme suuria faneja silloin (oli muuten pakko Googlettaa että mitäs se Petri Kokko nykyään tekee - huvittavaa oli huomata, että tyyppihän on päätynyt itse Googlelle töihin!)


6. Aina kun on joku pyhäpäivä ja kaupat on kiinni, meillä ei tietenkään ole mitään ruokaa, koska emme ikinä ehdi jaksa suunnitella seuraavan päivän syömisiä. Tänään ei myöskään ollut poikkeus. Saatiin jopa auto käyttöömme heitettyämme isäni satamaan, joten siitä jatkoimme suoraan lähimpään parkkihalliin ja syömään lähimpään ravintolaan - Chico'siin. Voi kamala, kuka nyt johonkin Chico'siin menee, sanoo joku, mutta eipä ollut valittamista. Jälkkäri ainakin oli tosi hyvää.


7. Olen ihan toivottoman hajamielinen kämmäri. Unohdan, hukkaan ja hajotan kaiken. Tänään unohdin lompakon kotiin ja hukkasin meidän kotipihan parkkiluvan. Sen jälkeen, kun olimme ensin kiertäneet kävellen koko parkkihallin kolme kertaa ympäri, tajuamatta mistä pääsemme sisään koko halliin (S-marketin ollessa kiinni), Bulevardin parkkihallissa ei tietenkään voinut maksaa kuin käteisellä tai luottokortilla. Luottokortit oli tietenkin kotona ja käteistä meillä ei kummallakaan koskaan ole. Ei muuta kuin uudestaan ulos ja Ottoa metsästämään... Tai no, Carlos etsi sitä Ottoa ja minä vaan kuvailin Aleksanterin teatteria. No, kotiin päästiin ja autokin löysi paikan jostain tuolta kadunvarresta (ja pappa tykkäis jos tietäis).


8. Olin muuten taas vähän hämilläni, kun kotimatkalla radiossa soi Chayannen Salomé! Siis sen Chayannen, josta kukaan kaverini täällä ei tiennyt mitään silloin kun minä olin ihan järkyttynyt siitä miten hyvännäköinen se oli tanssiessaan viininpunaisissa nahkahousuissaan suoraan edessäni Festival Presidentellä joskus vuonna 2005. Oh my... En ole mikään Chayanne fani, en edes tykkää ko. musiikista muuta kuin jossain ylipirteässä mielentilassa, mutta vitsit kun se oli hyvännäkönen niissä kauheissa housuissaan! :P

Laadukasta todistusaineistoa:


Joo joo, nyt menee jo yli nää kaikki videot, mutta pakkohan mun on vielä laittaa Chayanne tanssimaan teillekin. Harmi kun en löytänyt nahkahousuvideota.


Edit: Löysinpäs!!! Ahahahaa.. Pienen pätkän, mutta nyt kaikki ainakin tietää mikä on Festival Presidente (kun kaikkiahan ihan hirveesti kiinnostaa...).


No niin, nyt sitten vielä tunnustuksia eteenpäin. Tunnustaudun kovaksi blogistalkkeriksi. Matkustan bussissa muutaman tunnin päivittäin, joten olen aina innoissani, jos kuka vaan varsinkin sivupalkkiini asti ehtineistä bloggareista on ehtinyt päivitellä kuulumisiaan. Tämä tunnustus pitäisi kait antaa eteenpäin kahdeksalle, mutta koska haluaisin niin mielelläni antaa sen eteenpäin kaikille sivupalkkilaisille, tuntuu kahdeksan vähän huonolta luvulta. Siksi päädyin antamaan sen kahdelle, joiden kanssa tiemme ovat kohdanneet myös "irl". Kahdelle, jotka kirjoittavat mielenkiintoisesti ja monipuolisesti. Substanssia monelta aihealueelta.

Siiri - Hengellinen niitty

Annika - aNNiKa home and away

SHARE:

perjantai 4. marraskuuta 2011

Kauheaa todistusaineistoa

Olin aikeissa kertoa jostain ihan muusta, kun törmäsin tähän videoon. En tiedä olenko vähän väsynyt, kun naureskelen vieläkin täällä yksinäni. Eihän tässä edes ole mitään hauskaa. Näytin videon Carlokselle, jonka jälkeen hän heti totesi "etkä sit varmana laita sitä sinne blogiin". Kiitos ideasta.

Tässä siis totuus tuosta ihanasta syksyisestä hetkestä, onnellisesta pariskunnasta katuvalojen loisteessa. Klassinen hetki, kun luulee ottavansa valokuvaa, säätää ja säätää, kunnes huomaa että onkin koko ajan kuvannut videolle. Tilanne oli siis täysin lavastettu, kuva otettu viikkoa jälkeen sen tietyn jännän hetken. Seisoimme kotimme edessä, roskakatoksen vieressä ja ulkona satoi vettä.

Lavastus on toki helppoa, kun toista on oikeasti kiva katsoa silmiin.



(Uh, tuo Carloksen tyypillinen varoitus. Siitä huomaa millanen sähläri oikeesti oon...)
SHARE:

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Ei enää kiviä rintsikoissa!

En tiedä uskoiko kukaan uhkailujani, en ole varma uskoinko niitä itsekään, mutta ilmeisesti sentään uskon itseeni. Tänään näpyttelin sen maagisen tekstirivin, pienen ilmoitusluontoisen asian, printtasin ulos paperin ja kiikutin ylemmälle taholle. Kolme vuotta ja kolme eri työsopimusta, kasa jaettuja iloja ja suruja sekä aimo annos hiljaisia raivokohtauksia ja hermoromahduksia saavat nyt riittää minulle. IRTISANOUDUIN!  - Ahkera, mukautuvainen ja kehityskelpoinen tyttö kiittää ja lähtee kohti uusia seikkailuja. Rajansa kaikella.

Ystävälle kommentoin asiaa näin:
Iso kivi vierähti rinnaltani ja tilalle jäi suuri vapauden ja onnen tunne.
Tähän hän vastasi:
En tiennytkään että teillä piti kanniskella kiviä rintaliiveissä...
Just joo.

Kotona Carlos antoi pienen Fazerin sinisen suklaapatukan. Minä halasin kiitokseksi ja sanoin että ootpas sä nätti.
 Just joo hymähti Carlos.
Tosi eksoottisen näköinen tänään vastasin minä.
Sä oot vaan irtisanoutumiseuforiassa totesi hän.

Lupasin silti vielä harkita asiaa. Voisin kuulema siirtyä taas vaihteeksi sinne ja tänne. Edes vähäksi aikaa. En usko, mutta katsotaan.

Monet varmaan pitävät minua vähän omituisena, koska mieluummin teen vaikka seuraavaa. Ette voi uskoa miten fiiliksissä olin kun pääsin tänään koulussa yksinäni väsäilemään nc-koneistuksen parissa. Varoitan, video on erittäin tylsä ja huonosti kuvattu. Silti minun oli pakko kuvata, sillä onhan se niin pirun hienoa kun on ensin itse piirtänyt kasan erilaisia kappaleita, sitten siirtää piirroksen koodina tuolle alkeelliselle masiinalle ja lopuksi painaa paria nappulaa ja kone seilaa sinne minne minä olen sen määrännyt menemään. 


Tässä vielä todiste siitä, kuinka amislaiset osaavat noudattaa ohjeita. Tuli niiiin mieleen kaikki ne Santo Domingon roskasat "ei roskia"-kylttien edessä, tai "ei pysäköintiä"-taulujen eteen parkatut autot.

SHARE:
© Friolandia

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig